Ekaa kertaa etelässä!

Tuntuu kuin olisi ollut kuukauden reissussa, vaikka todellisuudessa lämmiteltiin Turkin auringon alla vain viikon verran. Pyykkiä tuntuu vyöryvän kodinhoitohuoneessa kuukauden edestä, mies vietti eilisen päivän haravan varressa ja kaikkien muidenkin asioiden pitäisi olla samaan aikaan valmiita. Töissä kaikki tuntui vyöryvän ihan pihalla olevan lomaltapalaajan niskaan. Pientä lomaltapaluustressiä siis pukkaa, jos rehellisiä ollaan.

Mutta kuten lupasin, vajotaanpa vielä hetkeksi lämpöisiin lomatunnelmiin ja kurkistetaan, miten meidän reissuviikko sujui. Poikien ensimmäinen etelänmatka! (ja minunkin seitsemään vuoteen)

Tuossa ensimmäisessä kuvassa syömme lähtöaamuna eväitä lentoasemalla viiden jälkeen aamuyöllä. Kesken makeimpien unien herätetyillä pojilla on fleecetakit päällä, ettei viluttaisi pahemmin. Leivät eivät tietenkään maistuneet tuohon aikaan ja jännitys kupli tietysti sekin vatsassa.

Kuvassa näkyy vain käsimatkatavarat. Ruumaan lähti kaksi isoa matkalaukkua, josta toinen sai kahvaansa punaisen "ylipainoinen"-lapun, joka maksoi rapsakat 40 euroa. Auts. Seuraavalla kerralla tiedämme sitten, että neljällä matkalaisella pitää olla 3-4 laukkua. Matkatavaroiden painoa ei nimittäin jaeta matkalaisten kesken (vaikka myös lapsella saa olla se 23 kg laukku).

Miksi ihmeessä laukut sitten olivat noin täynnä jo menomatkalla? Kuvittelin, että molemmat lapset tarvitsevat joka päivälle vähintään yhdet sortsit, t-paidat ja pidemmät vaatteet, vaikka suurin osa päivästä vietettiin kuitenkin aina uimavarustuksessa. Pitkää hihaa ei itseassa käytetty kuin yhtenä iltana ja sukkia ei kertaakaan. Itselläkin oli aivan liikaa vaatetta mukana. Mekot olivat mukavimpia, t-paitoja tuli käytettyä vähemmän. Rahtasin myös mukaan lääkkeitä pienen kyläapteekillisen verran. Varmuuden vuoksi.

Pojille oli pedattu sängyt sohvasta ja lisävuoteesta "olohuoneeseen".

Lento meni poikien kanssa kuviteltua leppoisammin. Pikkuveikka sai istua ensin ikkunapaikalla ja ihmetellä nousua ja pilvien pumpulihattaraa. Isoveikkahan oli kokenut tämän isin kanssa kesäreissulla.

Varasimme viihdykkeiksi ipadin, kirjoja, piirustusvälineet ja pientä naposteltavaa. Vuokrasimme myös yhden tabletin koneesta. Finnair tarjosi vain kuivakan sämpylän, joka oli isoveikan kauhuksi voideltu ja aiheutti siksi pienimuotoisen kohtauksen penkkirivillämme, kun äiti vaati kuitenkin syömään siitä erilleen nypityt, lähes voittomat osat.

Isoveikka oli muutenkin lopulta se kärsimättömin matkustaja, sillä hän ei nuku enää päiväunia ja yöunet jäivät tietysti reissussa kotisänkyä keveämmiksi, mikä vaikutti tietysti paluumatkan tunnelmiin. Väsyneenä ei jaksaisi yhtään mitään. Ei varsinkaan odottaa tai syödä pikkuruiseen rasiaan pakattua, kelmeää einesjauhelihapihviä.

Vinkki pienten poikalasten vessatukseen lentokoneessa: tarkistakaa riittävän syvä ja etukumara istuma-asento pöntöllä (istuinrenkaassa on lovi edessä). Minä en tarkistanut ja kuivasin sitten käsipapereilla vessan lattiaa ja lapsen housuja kuopukseni kiljuessa vessan vetämisestä aiheutuneen kovan äänen säikäyttämänä. Ja tietysti oven piti olla vähän auki, että ylipäätään mahduin siellä mitään kuivailemaan ja vuoroaan odottavat pyörittelivät silmiään. Sama toistui paluumatkalla: niin sitä ihminen viikossa unohtaa. Tämän episodin jälkeen kukaan ei halunnut enää istua pikkuveikan ikkunapaikalla.

Siivooja teki tekstiilitaidetta poikien sänkyihin.

Nousut ja laskut eivät onneksi käyneet kipeästi kummankaan pojan korviin. Purkkaa jauhettiin, että saatiin korvien lukot aukeamaan helposti.

Finnairin karsitut palvelut yllättivät käytännössä, vaikka onhan niistä ollut puhetta. Ja taitaa sama linja olla muillakin lentoyhtiöillä.  Lapset eivät saaneet mitään puuhapakettia, joita omassa lapsuudessa (ja sen jälkeenkin) jaeltiin, eikä koneessa ollut enää telkkareita, joista olisi voinut katsella elokuvia. Menomatkalla perusjuomat kuuluivat hintaan, mutta paluussa jokaisesti vesilasillisestakin piti maksaa. Vain kahvi ja tee kuuluivat perusruoan hintaan ja niitä tarjoiltiin vasta ruuan jälkeen. Olisiko kuunvaihde vai lentosuunta ollut syynä muutokseen.

Bussimatka Antalyan kentältä hotelliin kesti pari tuntia ja oli aika haasteellinen jo muutaman tunnin lennon paikallaan istuneille pojille. Milloin me oikein ollaan perillä??? Äiti ei ollut aivan skarppina tuossa kohtaa ja antoi vahingossa viihdykkeet sisältävät käsimatkatavarat bussin matkatavaratilaan, joten matkan oli sujuttava maisemia katsellen ja höpötellen. Oppaan selostuksia tuon ikäiset eivät vielä keskity kuuntelemaan.

Onneksi pysähdyimme matkan puolivälissä vessatauolle huoltoasemalle ja pääsimme jaloittelemaan. Sieltä  ostimme elämämme kalleimmat jäätelöt: 4 Magnum-puikkoa 15 eur! Hintoja ei tietenkään ollut näkyvissä. Opas kyllä etukäteen varoitteli "huoltoasemahinnoista", mutta tuo oli kyllä jo törkeää. Mutta lähde nyt siinä sitten palauttamaan lasten käsissä jo olevia, ikuisuuden paikallaan istumisesta palkkioksi luvattuja jäätelöitä takaisin altaaseen, kun nälkäkin alkaa jo kaikertaa.

Isoveikka jammailee parvekkeella altaalta kuuluvan musiikin tahdissa.

Hotelli oli oikein positiivinen kokemus. Meidät otti yllätykseksemme vastaan suomalainen nainen, joka oli töissä alueella ja sanoi tulevansa hotellille, jos sinne tulee suomalaisia (meidän lisäksi samaan aikaan oli vain 3 muuta suomalaista). Hän auttoi sisäänkirjautumisessa ja kertoi tärkeitä käytännön juttuja palveluista ym. (turkkilaisethan eivät puhu juurikaan englantia, vaan saksa on se kieli, jolla meikäläisten on siellä asioitava.) Meidät ohjattiin saman tien lounaalle heti, kun olimme saaneet all inclusive-rannekkeet vielä kovin valkoisiin ranteisiimme.

Äiti ottaa valohoitoa aamuauringossa. Etelän aamut ovat suloisia!

Hotelli oli neljän tähden Suite Hotel Royal Garden ja sijaitsee Konaklin kylässä Alanyassa. Huoneet ovat sviittejä, jossa on erikseen olo- ja makuuhuone (ei keittomahdollisuutta, mutta pieni jääkaappi). Tämä oli iso plussa aikaisemmin nukkumaan menevien ja leikkitilaa tarvitsevien lasten kanssa matkustettaessa. Ja aamuisin vanhemmat saivat pötkötellä hetken pidempään, kun pojat katsoivat lastenohjelmia olohuoneen puolella. Meillä siis herättiin lomallakin klo 7...

Huone oli toiseksi ylimmässä kerroksessa pääuima-altaan kohdalla, riittävän kaukana illanviettopaikasta, joten rauhallista oli. Taisimme olla suurimmat metelin aiheuttajat tuolla käytävällä ;) Hotellissa oli paljon saksalaisia ja hollantilaisia lapsiperheitä.

Pojat varustautuneet rannalle lähtöä varten.

Voi ihme, mikä tuo on...?

Ensimmäisenä lomapäivänä sää oli pilvinen ja tuulinen...

...onneksi aina voi kerätä kiviä!

Ensimmäisen rantapäivän kivisaalis. Lisää oli luvassa...

Hotellin pihalla oli pieni leikkipuisto ja sisällä lekkihuone.

Hotellissa oli kaksi pyöreää lastenallasta, joissa oli sopivia liukumäkiä.

Uinnin lomassa täytyy pienimmän välillä lämmitellä.

Käytiin me pari kertaa kylilläkin. Konaklin keskustaa - ja sieltäkin löytyi kiviä!

Kunnon ukkosmyrskyn jälkeen sää selkeni sunnuntaiksi ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Nyt oli Reiman aurinkosuojavaatteille käyttöä!

Päivisin elohopea kohosi 26-28 asteeseen ja meri oli yhtä lämmin.

Pikkuveikka ottaa tuntumaa Välimeren aaltoihin. Voi sitä riemua!

Hotellin laajalla pihalla oli vesiliukumäkiä myös isompien makuun (ja mm. tästä syystä valitsimme tämän hotellin). Isoveikka uskaltautui laskemaan "sateenkaarimäestä" lopulta ihan itsekseen kellukkeiden kanssa ja ui itse altaan reunalle isin valvonnassa. Päivät kuluivatkin pitkälti periaatteella portaat ylös-mäki alas...Illalla oli aika väsyneitä miehiä!

Itse keskityin ottamaan valohoitoa ja imemään lämpöä itseeni aurinkotuolissa lastenaltaiden läheisyydessä pikkuveikan polskiessa Turtles-uimapatjansa kanssa matalassa altaassa ja kiipeillessä pienissä vesiliukumäissä. Hän todellakin kiipesi niitä enemmän ylöspäin kuin laski alas. Leikkiseuraakin löytyi muista samantasoisista vedessä peuhaajista.  Kiva huomata, että yhteisen kielen puuttuminen ei estä lapsia leikkimästä yhdessä.

Keskiviikkona jätimme merenrannan ja altaat hetkeksi ja suuntasimme Aurinkomatkojen kokopäiväretkelle vuoristoon. Bussilla köröteltiin aikamoisia kärrypolkujakin ja jyrkkiä rinteitä, kunnes saavuttiin Sapadere-kanjonille. Kanjonin pohjalla virtaa kesälläkin vain 16 asteinen Dim-joki, jonka putouksia voi ihailla kanjoniin rakennetulta sillalta käsin. Varjossa vuoren seinämien välissä, viileän veden yllä ilman lämpotila laski useammalla asteella muuhun ympäristöön verrattuna ja virkisti ihanasti.

Noihin kaiteisiin olisin kyllä kaivannut vähän lisää pinnoja meidän touhukasta 3-vuotiasta varten. Äidin oli hiukan hankala nauttia maisemista ja samalla räpsiä kuvia.

Retkemme seuraava pysähdyspaikka oli Dim-tippukiviluola, joka ulottuu 300 m syvyyteen vuoren sisään.

Hämärä ja jyrkkä luolareitti (portaat kuvan vasemmassa laidassa) oli haasteellinen ja portaat kosteudesta liukkaat, mutta selvisimme ehjin nahoin. Hieno kokemus, vaikuttavia kalkkikivipilareita, joissa alkoi lopulta näkyä kasvoja ja vaikka mitä muotoja siellä täällä.

Aivan luolan perällä oli pieni järvi.

Päiväretkemme viimeinen pysähdyspaikka oli kiviveistämö/-myymälä, jossa mestari esitteli Onyx-kiven työstöä ja antoi kaivertamansa munanmuotoisen kiven lahjaksi retken nuorimmalle osallistujalle, joka sattui olemaan meidän pikkuveikka. Mikä tuuri! Isoveikalle ostettiin tietysti myös matkamuistokivi myymälästä ja taisi isikin saada itselleen sieltä mieluisan tuliaisen.

Herkuttelu on tietysti keskeinen osa etelänlomaa ja tässä kohteessa se oli helppoa, kun syömistä ja juomista oli tarjolla aamu seitsemästä alkaen myöhään iltaan useammassa ravintolassa. Pääasiassa ruokailimme noutopöytäravintolasta, johon ei tarvittu varauksia ja josta löytyi aina jokaiselle jotakin. Joka päivä ranskalaisia: lasten lomamenun runko!

Lapset eivät tietenkään jaksa maistella hartaasti, vaan syövät pienen ranskalais+kana-annoksensa ja päälle pari pari pientä jälkiruokaleivosta, jonka jälkeen jalkoja alkaa kipristellä paikallaan istuminen. Emme kuitenkaan antaneet poikien lähteä vaeltemaan saati juoksentelemaan (eivät onneksi yleensä muutkaan), vaan ensimmäisistä ruokailuista viisastuneina otimme mukaan leluja ja piirustusvälineitä.

Piirtäminen oli yllättävän mieluisaa ravintolassa, kun jotkut tarjoilijat vielä innostuivat piirtämään lapsille jonkin kuvan. Myös ipad toi rauhaa vanhempien ruokahetkiin. Ulkoilmaravintolassa paikalliset kissat viihdyttivät poikia niin, ettei muita ajanvietteitä tarvittu.

Parina iltana annoimme poikien valvoa selvästi pidempään ja osallistuimme lapsille tarkoitettuun iltaohjelmaan, joka päättyi lastendiskoon. Se oli kova juttu varsinkin isoveikan mielestä ja kyllä pikkuveikkakin veti aikamoiset movesit! ;)

Eipä tarvinnut aikuistenkaan valvoa kovin pitkään auringossa vietetyn, aktiivisen päivän jälkeen. Uni tuli monesti aiemmin kuin kotioloissa.

Pojat nukkuivat matkalla verrattain hyvin ja nukahtivat iltaisin nopeasti, vaikka olivatkin samassa huoneessa. Yhtenä yönä isoveikka etsi kauhuissaan muka kadonnutta pikkuveikkaa ja yhtenä iltana pikkuveikka meni vahingossa ovesta käytävään etsiessään vessaa.

Vaikka altaat vesiliukumäkineen olivatkin varmasti lasten loman ykkösjuttu, oli meri myös hieno kokemus meren rantaan tottumattomille lapsille. Ensimmäisen päivien jälkeen meri tyyntyi ja Välimeren lämpimät aallot hellivät pieniä suolaveteen totuttelijoita. Pikkuveikka dippasi etusormeaan veteen ja maisteli suolaa.

Kesäalesta seuraavalle kesälle jemmatut Reiman Angry Birds aurinkosuojavaatteet olivat kovassa käytössä niin rannalla kuin altaallakin.

Pikkuveikan (noin 104 cm) paita on kokoa 110 cm ja housut 104 cm, molemmat olivat oikein sopivat, mutta mahtunevat vielä ensi kesänäkin. Isoveikan (noin 125 cm) aurinkosuojavaatteet olivat kokoa 134 cm. Paita oli sopiva (hieman reilu), mutta housut olivat vielä varsin väljät ja keräsivätkin sitten sisälleen kourallisen rantahiekkaa, joka levisi kylpyhuoneen lattialle siivoojan hämmästeltäväksi.

Kuten olen monesti aiemminkin maininnut, isoveikka inhoaa ihon rasvaamista, joten muut suojautumiskonstit ovat enemmän kuin tervetulleita herkkäihoisen ja punapigmenttisen lapsen suojaamisessa auringolta. Pikkuveikka käyttää myös uv-vaatteita; ovathan nuo paljon nopeammat pukea päälle, kuin rasvat lapsi päästä varpaisiin useamman kerran päivän aikana.

Isoveikalta rasvattiin vain nenä ja poskipäät, kun päällä oli suojaava aurinkohattu, pitkähihainen paita ja polvipituiset uimahousut. Pikkuveikan lyhythihaisen paidan kanssa aurinkovoidetta levitettiin myös kyynärvarsiin.

Plussaa Reimalle tämän malliston paitojen vetoketjuista, joita on nyt myös lyhythihaisissa uimapaidoissa. Helpottavat märän paidan riisumista melkoisesti. Uusi aurinkohatun malli pysyy myös aiempaa tiiviimmin päässä, eikä putoa peuhatessa, jollei aivan sukelluksiin asti mene.

Aurinkovaatteiden materiaali imi sisäänsä hienoa hiekkaa lasten peuhatessa rantavedessä, eikä hiekka lähtenyt käsin pesemällä hotellissa, eikä myöskään kotona konepesussa. Vaaleissa vaateissa on nyt pieniä, tummia pilkkuja, mutta se lienee vain ulkonäköseikka. Harmillinen kuitenkin.

Asut pysyivät siisteinä ja ehijinä, vaikka niillä remuttiin liukumäissä ja rantahiekassa seitsemänä päivänä. Pientä kulumaa havaittavissa takamuksissa. Huuhtelin vaatteet aina iltaisin pelkällä vedellä ja pesin kerran hienopesuaineella käsin loman puolivälissä.

Pojilla oli myös uimatossut, pikkuveikalla Reimat ja isoveikalla kirpparilta löytyneet, joiden merkkiä en muista. Osin pikkukivisestä rannasta huolimatta tossuja ei varsinaisesti tarvittu, vaan pojat uivat pääosin paljasjaloin. Moni näytti käyttävän tossuja lapsilla myös allasalueella, jossa laatoitus oli varsin liukas ja tossut pitivät taaperot paremmin pystyssä. Tossut olivat kyllä helpot pukea ja tarpeelliset varmasti kivisemmällä/kallioisella rannalla uitaessa. Itse olen käyttänyt joskus tuollaisia tossuja uidessani paikassa, jossa oli paljon merisiilejä ja teräviä kallionreunoja.



Vinkki: ottakaa etelänmatkalle mukaan pyykkinaru ja pyykkipoikia. Pyyhkeiden/uimavaatteiden/pikkupyykin uivaustila rajoittuu usein parvekkeen kaiteeseen, josta tuuli vie helposti kevyemmät vaatekappaleet. Minä hankin pätkän narua ja paketin pyykkipoikia paikallisesta marketista ja pesuvadin lainasi ystävällinen kerrossiivooja, vaikkei meillä yhteistä kieltä ollutkaan.

Isoveikka oppi nauttimaan aaltojen keinutuksesta.

Pikkuveikka tyytyi sinkoilemaan rantaviivassa ja heittäytymään istumaan aaltoon.

Parasta poikien mielestä lomassa oli kuitenkin se, että äiti ja isi olivat vieressä ja läsnä. Oltiin koko ajan yhdessä perheenä, eikä kenenkään tarvinnut tehdä kotitöitä siinä samalla. Se on harvinaista herkkua arjessa ja tuntuu siksi erityisen mukavalle. Uskon, että yhdessäolo on myös tärkeimpiä asioita, jotka jäävät lapsuudesta mieleen. Lapsuuden vesiliukumäkiä ei kukaan enää aikuisena muista.

Helsingissä taas. Nyt alkaa väsymys painaa itse kutakin.

Loma oli enemmän kuin onnistunut. Kukaan ei saanut vatsatautia (kyllä me pestiinkin ahkerasti käsiä, mutta toisaalta syötiin ihan kaikkea mahdollista), eikä edes laastaria tarvittu kertaakaan (pikkuveikalla oli kyllä monesti hilkulla!).

Jos jotain voisi vielä parantaa, olisin heti alkuun ottanut rennommin, enkä yrittänyt "suorittaa" lomaa. Päivässä on rajallinen määrä tunteja ja lasten kanssa ne kuluvat vielä nopeammin. Vieraassa paikassa aluksi erityisen nopeasti, kun pitää opetella uudet käytännöt, kuten että aina ennen syömään lähtöä käydään vielä kerran pissalla, sillä ravintolasta on varsin pitkä matka lähimpään vessaan ja sekin taival täynnä kiinnostavia jumituskohteita 3-vuotiaalle. Ja se hätähän iskee juuri, kuten olet saanut lämpimän ruuan omalle lautasellesi.

Päivässä ehtii tehdä kaksi juttua: toisen aamu- ja toisen iltapäivällä. Ihan niinkuin kotonakin, vaikka ollaankin lomalla, eikä ole töitä tai kotitöitä viemässä aikaa. Enempää juttuja on turha suunnitella. Aikaavievät vaatteiden vaihtokerrat kesken päivän kannattaa minimoida: joskus lounaan voi syödä uikkarit päällä, jos paikan tyyli sen suinkin sallii. Äiti voi toki vetäistä repusta löytyvän mekon suojakseen, että on hieman asiallisempi olo.

Mutta miten meidän ylipainoisen laukun kävi paluumatkalla? Ostimme basaarista yhden matkalaukun lisää ja vältimme sakkomaksun. Mies tarvitsee pientä laukkua varmasti myöhemmin työmatkoillaan.

Eikä niitä kaikkia kerättyjä kiviä sentään raahattu kotosuomeen. Molemmat pojat saivat valita haalimastaan kiviröykkiöstä pienet pussilliset kauneimpia kiviä matkamuistoksi. Muut palautimme illan pimetessä ison pyyhkeen sisällä vaivihkaa hotellin koristekivikkoon - josta ne kauneimmat kivet itseasiassa olivatkin ;)

Millaisia matkakokemuksia teillä on lasten kanssa kotimaassa tai ulkomailla? Hauskoja sattumuksia? Mitä ette tee "ennenkuin nuo täyttävät 15 v"? ;)

Vahteristonemäntä

P.S. Jäin niin koukkuun matkailuun, että harkitsen jopa aloittavani säästämisen seuraavaa (noin vuoden päästä?) tapahtuvaa matkaa varten ja olen valmis vähentämään tuntuvasti lastenvaateshoppailua tuon haaveen toteutumiseksi. Tämä on jo vakavaa?! ;)