perjantai 15. marraskuuta 2013

Metsolaa, Ej Sikke Lej sekä kuulumisia


Johan siitä on tovi aikaa, kun nuo Metsolan ystävämyynnit pidettiin, mutta tässä viimein kuvia hankinnoistani.

Koot hupenivat tuttuun tapaan nopsaan, joten sain klikattua ostoskoriin vain nuo ylläolevat aivan ihanat, vihreät kaaritaskuhousut ja alla olevan ruskean t-paidan, molemmat isoveikalle. Pienemmälle olisin myös halunnut tuollaiset housu-ihanuudet, mutta eipä löytynyt enää kokoja...

Hinnat olivat kyllä oikein kuluttajaystävälliset! :) Muistako oikein, että noita paitoja sai 6.90?


Pitkähihaisissa paidoissa olisi löytynyt vain helistin-kuosia, joka on mielestäni vähän turhan vauvamainen 5-vuotiaalle. Sinistä apilakuosia harkitsin pikkuveikalle, mutta jätin sitten kuitenkin ostamatta. Muista alennetuista pitkähihaisista ei ollut meidän kokoja.


Uutena paitasuosikkina meillä on ollut viime aikoina Ej Sikke Lej. Ensin tilasin tiikerifanille isoveikalle kokeeksi tuollaisen armyvihreän tiikeripaidan ja myöhemmin molemmille pojille kuvassa näkyvät paidat, isoveikalle ylempi, pikkuveikalle alempi.

Näitä myytiin puoleen hintaan poistuvana tuotemerkkinä Tenavalinnassa. Paidat ovat laadukkaita, eivätkä mene ainakaan ekoissa pesuissa miksikään. Koko on ehkä hieman pienehköä: noin 120 cm isoveikalle on 128 cm paita ihan sopiva selkämitan puolesta, hihat ovat reilut.

Onko Ej Sikke Lej tuttu? Kokemuksia?

Tiivis viikko kääntyy pian viikonloppuun. Mies lähti keskiviikkona yhden yön työreissulle ja käy nyt kotona kääntymässä ja vaihtamassa matkalaukkua. Huomenna lähtee puolestaan viikon työmatkalle. Lyhyitä reissuja on suht säännöllisesti, mutta tuollaisia viikon kestäviä onneksi vain harvoin. Edessä on siis normaalia haastavampi viikko, johon saan onneksi apua mummolta ja vaarilta. Isoveikka on myös pari yötä kylpyläreissulla mummin, papan ja serkkunsa kanssa.

Isoveikka oli tänään illalla liikuntakerhokaverinsa synttäreillä ja nautti täysin siemauksin. Tapasi myös pari vanhaa kaveria viime kauden kerhosta. On se äidistä niin ihanaa, kun lapsi sosiaalistuu ja saa kavereita harrastusten ja päiväkodin myötä (meillä ei ole naapurustossa lapsia ollenkaan). Pääsee "porukoihin". Se on tosi tärkeää. On sitten helpompi aloittaa eskari ja koulu - ja ehkä osa näistä tämän hetken ystävyyssuhteista kantaa pidemmällekin :)

Mitä mieltä olette nykyisistä lasten kaverisynttäreistä? Millainen lahja on sopiva? Kuinka paljon vieraita? Ohjelmaa? Saavatko vieraat pienen lahjan mukaansa vai ei? Enää pari viikkoa isoveikan omiin juhliin, ekoihin kaverisynttäreihin, joten alkaa äidillä kysymyksiä pyöriä päässä...

Tiimarissa on konkurssityhjennys eli kaikki - 70% , joten saimme juhliin mm. kattaustarvikkeita oikein mukavaan hintaan! :) Vinkiksi muillekin!

Rentouttavaa viikonloppua!

Vahteristonemäntä

8 kommenttia:

  1. Minä en tykkää kun lapsi tulee kaverisynttäreiltä pussukka mukana. Ensin on syöty herkkuja pari tuntia ja sitten on vielä pussissa karkkia. Ihan turha juttu.

    Minusta synttärilahjan hinnaksi sopiva on 10-15 e. Kalliimpia ja halvempiakin on meille tullut kavereilta. Itse annoin kutsua kaikki ketkä poika halusi: 5-vuotisjuhliin sai kutsun 7 lasta. 6 pääsi paikalle ja oli ihan hyvä määrä. Meillä ei ollut ohjelmaa, lapset keksivät sitä itse. Mutta ehdoton juttu on, että juhla-aika on rajattu ja se on ilmoitettu myös kutsussa. kaksi tuntia on sopiva ainakin alle kouluikäisille.

    Ja tarjolle kakun lisäksi keksejä, karkkeja ja suolaisia naksuja sekä mehua. Tässä minun vinkkini. 5-vuotiaat on ihania, kun alkaa olla ne omat kaverit niin tosi tärkeitä. Ja se on ihan hirmu merkittävää tuntea olevansa jonkun kaveri.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä vinkeistä! :)

      Meillä on lapsella ollut synttäreiltä palatessa mukanaan joskus myös muuta kuin karkkia, esim. tarroja, kyniä. Se ei tosiaan ole viisasta, että vielä kotona jatketaan herkuttelua kaiken mässäilyn päätteeksi. Mutta sitä mietin, haluanko aloittaa tuon "party bag"-perinteen meidän lastenjuhlissa. Kovin muodikasta se tuntuu olevan.

      Minusta 10 euroa on sopiva hinta kaverisynttärilahjalle. Kalliimpi tuntuu jo liian hintavalle (parhaalle kaverille tosin ehkä eri juttu). Viisi euroakin on täysin ok. Lahja on sivuosassa, juhliminen tärkeintä.

      Mietin tuota ohjelma-osuutta...Kannatan yleensä vapaata leikkiä, mutta meneekö juhlissa helposti pelkäksi riehumiseksi, jos ei ole ohjattua tekemistä? Miten teillä onnistui ilman ohjelmaa?

      Kaverit ovat tosi tärkeitä. Olen iloinen, että lapseni on saanut kavereita päiväkodista ja harrastuksesta :) Hyvät sosiaaliset suhteet kantavat elämässä pitkälle.

      Poista
    2. Meni tosi hyvin ilman ohjelmaa. Osittain ehkä johtui siitä, että oli lämmin kesäpäivä 5-vuotisjuhlissa. Lapset siirtyivät ulos oma-aloitteisesti ja keksivät siellä monenlaista. Olimme kyllä mieheni kanssa mukana menossa ohjailemassa ja tarjoamassa erilaisia aktiviteetteja. Ei kuitenkaan suunniteltua ja täysin ohjattua ohjelmaa.

      -T-

      Poista
    3. Juu kesällä onkin ihan toinen juttu kuin näillä marraskuun harmailla...Sisällä tulee jossain vaiheessa seinät vastaan, kun kyse on lapsista :)

      Poista
  2. Hienoja hankintoja! Noita Metsolan housuja on tullut itsekin harkittua, ovat kyllä kivannäköiset.

    Ej Sigge Lej't, jotka meillä on ollut, ovat olleet tosi pientä kokoa ja ihan hyvää laatua. Pojalla oli koossa 98 hurmaava Ej Sigge Lej'n leijonapaita kokoa 110...

    Meillä ei ole vielä ollut varsinaisia kaverisynttäreitä. Nytkin synttäreille kyllä tulee kavereita, mutta vielä vanhempineen. Eli siis kummien lapset yms. Tavallaan kai vanhempien valitsemia kavereita. :) Ja vielä pidetään yhteissynttärit, kun voidaan... ;)

    Iloa juhlajärjestelyihin! Täällä myös samoja puuhia mielessä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaaritaskuhousut on niiin ihania! Meillä on kahdet oranssit ennestään, joista tällä hetkellä sopivat housut onnistuin värjäämään pesukoneessa tässä taannoin (vieläkin harmittaa!). Onneksi noita vihreitä voi jo alkaa käyttää, kun on tarpeeksi napakat resorit nilkoissa. (nyt olen sitten laittanut melkein joka koneelliseen sellaisen värisieppariliinan!)

      Okei, Sikke on siis pientä kokoa. Ihmettelinkin, että onko tuo poika taas venynyt noin paljon, että 122 alkaa sekin jo olla pieni! No, kohta saadaan viralliset mitat, kun 5-vuotisneuvola lähestyy.

      Yhteisynttärit on kyllä fiksu veto. Itse en siihen kuitenkaan pysty, kun pikkuveikka on heinäkuinen ;) Mutta onhan se näppärää, kun vieraat on kuitenkin (lähes) samat ja selviää yksillä järjestelyillä ja tarjoiluilla.

      Mukavia juhlajärjestelyjä myös teille! :)

      Poista
  3. Meillä on vanhemman pojan 6-v synttärit ensi viikolla. 4-vuotisjuhlat oli ekat kaverisynttärit,ne pidettiin kotona ja vieraita oli 6. Meillä on pieni ja ahdas koti,joten viime vuonna ulkoistettiin juhlat McDonald'siin. Sieltä kaikki sai lelun mukaansa - 4-v synttäreiltä annettiin viemisiksi tarroja,tikkari ja ilmapallo.
    Ensi viikolla juhlat tylsästi Hesellä - koska poika halus merirosvo-synttärit eikä oma mielikuvitus riittänyt - lisäksi muut ko. juhlia järjestävät paikat oli varattuna kun olin niin myöhään liikkeellä :/ Tuolta Hesestä lapset saa mukaansa merirosvo-hatut,ihan kiva idea!
    Jos teillä on joku teema,niin voihan mukaan antaa jonkun siihen liittyvän jutun - varsinkin jos niitä käytetään jo juhlissa?
    lapsia kutsutaan nytkin 6,toivotaan että pääsevät mukaan - meillähän tolla pojalla on ongelmia sosiaalisissa suhteissa ja mä jännään samaa asiaa joka vuosi...:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä :)

      Olen itsekin ajatellut tuota juhlien ulkoistamista vaikkapa Hoploppiin, mutta kokeillaan nyt ekan kerran näin kotosalla. Viisi vierasta on kutsuttu.

      Mukavia juhlia myös teille, kyllä kaikki varmasti hyvin menee! :)

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)