tiistai 28. tammikuuta 2014

Lunta, jee!


"Minkähän kolan ottaisi?"

Lisää lunta, viimein! Jee! Eilisen ja viime yön aikana satoi maan juuri ja juuri peittäneen hennon lumikerroksen päälle kymmenen senttiä uutta, höyhenen kevyttä pakkaslunta. Aamutouhujen jälkeen vedimme haalarit niskaat ja lähdimme poikien kanssa lumitöihin - ensimmäisen kerran tänä talvena!

 

Isoveikka vaihtoi pian pikkukolansa aikuisten isoon malliin, että "saa enemmän lunta kerralla"! Poika keksi astua kolan kahvan sisäpuolelle ja työnsi kolaa kahvan sivuista, jolloin sai paremman tuntuman isohkoon työvälineeseensä.

Pikkuveikka auttoi reippaasti koko reilun tunnin kolausurakan ajan ja kuvasta poiketen pysyi hyvin pystyssä ja työnsi lunta oikeaan paikkaan. Mulla on jo kaksi pientä apulaista lumitöissä! :)



Kolaamisen tärkein tavoite on tietenkin saada aikaiseksi mahdollisimman iso lumikasa hyppimistä varten. Pihan kulkuväylien puhtaaksi saaminen on toki mukava lisäetu.


Paras kasa muodostui autotallin rinteeseen ja siinä hypittiin ja laskettiin eri tyyleillä.





Rati riti ralla! Talven riemua :)


Isoveikalla päällä tavallisesti päiväkotikäytössä oleva Reimatec One (viime talven mallistosta). Pipo on blogissa aiemminkin vilahdellut Reiman lippapipo tämän talven mallistosta. Rukkaset Po.p:n kuluvan kauden punaiset piristykset. Jalassa isoveikalla Reiman Pehmyt-huopikkaat, joihin olen ihastunut niin, että tilasin pikkuveikalle samanlaiset tämän kauden mallistosta (nyt nimellä Felis).

Olen viime aikoina pähkäillyt isoveikan seuraavan talven haalaria, että hankinko Reiman vai Ticketin. Moloa en edes harkitse näille pitkäselille. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että valitsen istuvamman ja kaulasta/niskasta suojaavamman haalarin eli Reiman. Ticketin liukas ja kiiltävä kangas tuntuu vahvemmalta, mutta kaulus ei suojaa erityisen hyvin ja varsinkin lahkeensuut ovat liian löysät (ja rugged baggie-mallin vetoketjut vielä avautuvat kaiken aikaa leikeissä).

Ruskea Reimatec Nat olisi toiveissa, kunhan aleprosentit vielä tuosta hiukan suurenisivat ;) Onneksi isoissa kokonumeroissa on vielä haalareita jäljellä. Taidan ottaa koon 134 cm, sillä tämä nyt käytössä oleva haalari on niin sopiva (koko 122 cm ja poika jotakuinkin saman verran), että pelkään 128 cm olevan vuoden päästä jo pieni! Kyllä nämä kasvaa vauhdilla!






 

Lumi on ihanaa! (Tarkennan: kun sitä on sopivasti leikkeihin, muttei tarvitse kolata koko ajan, kuten neljänä edellisenä talvena.)

Tänään kolaaminen oli suorastaan hupia, kun oli toistaiseksi harvinaista herkkua ja lumi oli aivan kevyttä untuvaa. Aurinkokin alkoi pilkahdella pilvien lomasta, joten mikäs siinä oli kolaa lykkiessä! :)

Huomenna aamulla kysytään hermoja, kun vien isoveikan 8:ksi päiväkotiin (bussilla tietenkin!). Mies on työmatkalla, joten ei voi hoitaa aamukuljetusta tällä kertaa. Mihinkähän aikaan pitää laittaa kello soimaan? Kuudelta? Pikkuveikka mahtaa olla kiukkuinen, kun kiskotaan kesken makeimpien unien sängystä ja lähdetään heti tien päälle. Ajattelin hoitaa aamupalahommat vasta reissun jälkeen. Maitoa toki täytyy hörpätä, että saadaan pieni mies jotenkin käyntiin. Isoveikka luultavasti vastustaa myös pukemista ja kaikkea mahdollista...Pitäkää peukkuja!

Oletteko saaneet lisää lunta leikkeihin? Miltä kolaaminen maistuu?

Mukavaa viikonjatkoa!

Vahteristonemäntä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)