tiistai 31. maaliskuuta 2015

Jesperin puolihintapäiviltä + arvonnan voittaja



Käväisin viikko sitten maanantaina Jesper Juniorin puolihintapäivien VIP-illassa hehkuttelemassa alennettuja lastenvaatteita.

Osittain tulevien Lapsimessujen aiheuttaman säästökampanjan ja osittain J.J:n verrattain suppean alevaatetarjonnan vuoksi mukaan tarttui varsin kohtuullisesti tavaraa, vaikka kävin paikan päällä vielä toistamiseen samalla viikolla tarkistamassa, että tässäkö tämä nyt tosiaan oli. Väitän, että ennen puolhintapäivillä oli enemmän tavaraa alennettu. Vai olenko kentien tullut ronkelimmaksi vuosien varrella?

Kävitkö sinä Jesperin puolihintapäivillä? Koetko, että aletuotteiden määrä puolihintapäivillä on vähentynyt viime aikoina? Voihan tässä toki olla liikekohtaisia erojakin.

Mutta kyllähän sieltä sentään jotain mukaan tarttui. Legon paidat ovat isoveikan lemppareita ja niitä tuli sitten ostettua molemmille pojille. Näiden laadustahan meillä on sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Viime kesäiset t-paidat ja tämän talven pitkähihainen ovat säilyneet onneksi pesuissa moitteettomina. Aiemman pitkähihaisen kuva kupruili jo toisessa pesussa aivan karmean näköiseksi.

Millaisia kokemuksia teillä on Legon vaatteista?

Pojat olivat tällä kertaa mukana eräiden yhteensattumien vuoksi, joten pääsivät vaikuttamaan paitojen kuva-aiheisiin...Liekkejä leiskuvat Chimat ovat t-paitoja kesäksi ja vihreä pitkähihainen Ninjago kelpaa toivottavasti koululaiselle ensi talvena. On nimittäin kokoa 140 ja vielä älyttömän suuri. Cooleimmista kuva-aiheista oli tietysti koot 128 ja 134 loppu.

Veljekset nuohosivat polvillaan vaateliikkeen lattian aika moneen kertaan tylsistyttyään katselemaan vaatteita ja leikkimään parilla mukana olleella pikkuautolla. Vaaterekkien takana ja äidin silmän välttäessä myös niiden alla oli mukava piilotella ja vakoilla. VIP-illassa oli onneksi pientä tarjoilua, suklaakakkua ja mehua, mikä lisäsi pikkuväen viihtyvyyttä kummasti. Mutta kuten jo etukäteen tiesin, noihin tapahtumiin on syytä mennä ihan itsekseen, jos se suinkin on mahdollista. Tai ottaa vähintäänkin tabletti mukaan.

Positiivista oli, että puoleen hintaan oli tarjolla Reiman konepestäviä lenkkareita, joista otinkin parin isoveikalle. Pikkuveikan kokoa ei valitettavasti ollut jäljellä. Onneksi molemmille on jo tällaiset lenkkarit tulevalle kesälle ennestään jemmassa. Isoveikka valitsi tällaiset viime kesänä aina jalkaansa, kun pääsi valitsemaan, joten ilmeisen mukavat popot jalassa.


Reimalta oli Jesperissä alessa vain yhtä välikausihousutyyppiä (Slana), joka ei ole tecciä ja laadultaan vaikuttaa muutenkin kevyemmälle materiaalille. Otin nämä koossa 134 cm isoveikalle toisiksi välikausihousuiksi, kun tällä hetkellä kotoa löytyy vain yhdet oikeaa kokoa (128 cm) oleva vk-housut irtovuoristen henkselihousujen lisäksi.

Tässä kohtaa täytyy mainostaa, että reimashopissa on nyt kaikki housut 20 % alessa ja lisäksi ilman postikuluja. Yritin iskeä kiinni tarjoukseen ja hankkia jemmaan Vahva-välikausihousut, joihin olemme olleet kovin tyytyväisiä. Kestävät jopa kivillä kiipeilyä ja muita meidän poikien rajumpia harrasteita. Mutta: viimeinen kappale koosta 140 vietiin ihan nenän alta! Höh. Pitäisiköhän käydä Lapsimessujen yhteydessä myös Reiman outletissa Vantaalla?

Lapsimessujen lippu on arvottu Excelin avustuksella ja lipun voitti nimimerkki
susa 29. maaliskuuta 2015 22.25
"Arvonnassa mukana. Reima, Villervalla ja Crocs minun listan kärjessä. Poika 6v odottaa "liikunta / temppu ratoja""

Onnea voittajalle ja kiitos kaikille arvontaan osallistujille! Voittajaan on otettu yhteyttä henkilökohtaisesti.

Tänään olen opiskellut oman kylän fb-kirppiksen toimintaperiaatetta ja myynyt joitakin pieneksi jääneitä vaatteita ja kenkiä pois messukassaa kartuttaakseni. Onpas toimiva systeemi, kun ei tarvitse edes postikulujen kanssa ihmetellä. Ja nopeaa tuo kaupanteko tosiaan! Tykkään!

Miten sinä hankkiudut mieluiten eroon pieneksi jääneistä lastenvaatteista?

Meillä niiskutetaan taas vaihteeksi nuhaa ja pikkuveikka on vähän lämpöillytkin. Pidän hänet huomenna kotona ja jätimme tänään liikkarinkin väliin. Kumpa olisimme kaikki pääsiäisenä terveinä. Tarkoitus on nimittäin käydä pyhinä kolmessa päivässä läpi sekä ystäviä että sukulaisia oikein urakalla. Maanantain jätämme sentään kotona huilaamiseen ennen uuden arkiviikon alkua.

Millaisia pääsiäissuunnitelmia teillä on?

Mukavaa viikonjatkoa!

Vahteristonemäntä



11 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia! Legosta yhtä tuotetta lukuunottamatta tosi hyviä kokemuksia. Nyt on taas monta paitaa ollut isommalla kohta vuoden ahkerassa käytössä. Printit täysin priimat, ei nukkaa, ei veny eikä vanu - ei kai sitä muuta voi toivoa?

    Btw. Mä en tajua miksi noit konepestäviä Reimoja tai Vikingejä edes viitsitään mainostaa :D Nimittäin mä oon kyllä (ja äitini myös) pessyt aina kaikki paitsi nahkakengät koneessa 30-40 asteessa hienopesulla ja ikinä ei ole yhdetkään mennyt rikki - ei edes ne keinonahkaiset. Mun mielestä olis tosi vastenmielistä ostaa käytetyt kengät joita ei ole pesty niin jos joskus niitä myyn niin pesen aina ensin ja kauppa on kyllä hyvin käynytkin sitten :)

    Tartupa tohon vaatekaappi haasteeseen joku päivä ;)? Siinä kerroinkin, että huutonet (mikä on nykyään kyllä huonompi kuin ennen) ja fb-kirppikset on se missä tulee yleensä realisoitua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin mielenkiintoinen pointti : ovatko kaikki tekstiilikengät itseasiassa konepestäviä?Täytyypä tutkia asiaa. Itsekin olen pessyt omia lenkkareitani koneessa, eivätkä ne siitä ole pilalle menneet. Poikien tennarit sain taannoin ihan koppuraisiksi konepesulla.

      Vaatekaappihaaste kuulostaa hauskalta! Yritän ehtiä postata aiheesta joku päivä. Meillä on pojilla arkivaatteet tosin lipastoissa, joten sisällön kuvaaminen on hieman haastavaa purkamatta.

      Lego vaikuttaa tosiaan laadukkaalle. Painatukset kestävät ihmeen hyvin pesua, eikä nukkaa näy (sitä meidänkin yhtä poikkeusta lukuunottamatta). Kaikenlisäksi lapsetkin tykkäävät näistä :)

      Poista
  2. En ehtinyt ollenkaan puolihintapäiville. Taitaa olla eka kerta äitiyden aikana kun jäi väliin. Mutta minustakin aletarjonta on vähentynyt vuosien varrella. Saalis oli viimeksi tosi laiha. Meilläkin on nuo kengät .

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin melkein sanoa, että et menettänyt mitään: alevaatteiden osuus puolihintapäivillä on tosiaan kaventunut viime vuosina.

      Ja kohtahan on jo Lapsimessujen aika :)

      Huomasittehan kaikki, että reimashopissa on tänään kaikki -20% (plus postikuluttomuus), eikä tämä ole aprillipilaa :)

      Poista
  3. Minäkin kävin jj ennakko ostoillassa lahdessa,en ole varma bongasinko sinut sieltä?Mutta tosiaan valikoima oli kehno,meille tarttui mukaan samaiset vk housut ja sininen reiman takki sekä jonathanin fleecevuorellinen toppatakki.hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatoit hyvinkin bongata :) 180 senttinen, monesti Marimekon tasaraitaan verhottu varteni kera kahden äänekkään ja vilkasliikkeisen poikasen ei varmasti jää huomaamatta :D

      Harmi, että valikoima puolihintapäivillä oli heikonlainen. Onneksi sinäkin teit kuitenkin muutaman löydön :)

      Poista
  4. Hienoja alelöytöjä! Ja onnittelut, pääset hankkimaan Raimaa vielä vähän lisää Minityylistä voittamallasi lahjakortilla :D Mä tilasin kans nyt sitten sen Toiston tänään alesta, kun oli postikuluttomuuskin päällä. Nam! En siis malttanut odottaa sen suurempia aleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olipa upeaa voittaa arvonnassa! En yleensä voita ikinä arpajaisissa.

      Arvasit ihan oikein: Toistoa minäkin meinasin hankkia. Jos lahjakortti olisi tullut sähköisenä, olisin varmaan tehnyt tilauksen tänään, kun on ale ja postikuluttomuus. Toisaalta voisin yhdistää Lapsimessuihin käynnin Reiman outletissa kera lahjakortin...kyllä sille taatusti käyttöä löytyy ;)

      Teille on siis tulossa se upea pinkki Toisto. Todellakin nam :)

      Poista
  5. Mahtavaa! Kiitos palkinnosta!

    Harmittaa kun en ehtinyt puolihintapäiville nyt olisi tarvetta ulkohousuille. Poika kun tuhoaa kaikki ulkohousut parissa viikossa. Talvihaalarina meillä oli tuo ihana Reima Zapp mutta 2 kk jälkeen oli aivan riekaleina, Kappahlin ulkohousut kesti viikon pieni lohtu on se että tietää että lapsi liikkuu.

    Meillä suositaan myös Legon vaatteita. Monesta kymmenestä paidasta vain yhdessä ollut huono kuva. Täällä käytetään ahkerasti kuivausrumpua joten joutuvat aika koville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea vaan vielä kerran! :)

      Tiedän, miltä tuntuu, kun lapsi kuluttaa vaatteet puhki :/

      Kuinka riekaleiksi teillä meni Zapp? Meillä on hihasta teipin kohdalta puhki ja polvet varsin kuluneet sekä pieniä reikiä/lähes reikiä polvissa. Vai keskusteltiinkos me just sun kanssa tästä aiemmin...nyt en muista. Tämän talven jälkeen myönnän, ettei meillä kestä perusratkaisut. Zapp on mielestäni varsin pehmeäkankainen haalari.

      Meillä on tosiaan parhaiten kestäneet välikausihousuista Reimatec+ / Reimatec Vahva ja samaa, erikoisvahvaa materiaalia valitsin pikkuveikalle seuraavan talven haalariksi. Isoveikalle on varattu Kiddoa housuina ja sehän on myös vahvempaa kuin peruslaatu. Kiddon haalareita näillä oli taaperona ja kestivät kahden pojan jälkeen vielä serkullekin.

      Myös Ticketin Baggie talvihaalari on säilynyt ehjänä, mutta siitä ei ole päivittäistä koko talven kokemusta.

      Kiva kuulla, että teilläkin on Legosta hyvä kokemus ja että kestää myös rumpukuivausta. Hinta ja laatu tuntuu kohtaavan noissa siis ihan mukavasti.

      Poista
    2. Kirjaimellisesti riekaleiksi. Polvista alaspäin näytti siltä että joku olisi puukolla viiltänyt 1cm viiltoja n. 100 per lahje ja pylly samoin ja kangas niin paljon ohentunut että mitään paikkalappuja ei edes viitsinyt kokeilla laittaa.

      En ole vielä kokeillut Kiddoa mutta mitä olen kuullut muilta niin ehkä kannattaisi ensi talveksi sellaiset hommata.

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)