torstai 9. huhtikuuta 2015

Ketunpojat kilpasilla + Reiman kevätpipoja








Molon kettukuosi on puettu poikasten päälle niin päiväkotiin kuin omalle pihallekin. Pojat tykkäävät, äiti tykkää (sekä ulkonäöstä, että likaystävällisyydestä) ja ovatpa söpöt ketut saaneet jo kehuja ulkopuolisiltakin. Mallikin vaikuttaa oikein kivalle. Katsotaan, miten haalarinpolvet kestävät meidän pienimmäisellä!

Pikkuveikan haalari on kokoa 116 cm ja pojan pituus jotakuinkin 110 cm. Kasvunvaraa on sopivasti ja haalari mahtunee päälle mukavasti vielä syksylläkin. Näissä kuvissa haalarin alla on fleecehaalari. Yhtenä päivänä haalarin kaulus hiersi pojan leuan ihan punaiseksi ja jatkossa olen jättänyt vetskarin hieman auki. En tiedä, mikä kohta kauluksessa mahtoi hiertää, kun se tuntuu mielestäni kauttaaltaan mukavan pehmeältä. Seuraan tilannetta.

Isoveikan kettutakki on kokoa 140 cm, koska kokoa 134 cm ei löytynyt. Pojalla on mittaa arviolta 132 cm (marraskuussa 128,5 cm). Takki vaikuttaa mielestäni sopivan reilulta ja mahtunee  tarvittaessa päälle vielä vuoden päästä keväälläkin. Jos nyt koulussa voi enää kettuihin verhoutua. Helma on makuuni ehkä aavistuksen turhan leveä.

Vino ja jäykkä vetoketju ei ole helpoin mahdollinen pukea, kun kangaskin tuntuu asettuvan toistuvasti vetskarin väliin, mutta pukeminen onnistuu kuitenkin. Kuminauharesorihihat ilman säätömahdollisuutta ovat itseassa tosi kätevät, kun erilaiset käsineet voi laittaa ilman hihansuun säätöä helposti myös hihan alle. Hihansuun resori on sopivan tiukka.

Isoveikalla on näissä kuvissa (ja melkein aina muutenkin) päällä Reimatec Vahva housut, joissa on siis normaalia parempi hankauksenkesto. Olen ollut varsin tyytyväinen näihin pöksyihin, jotka kestävät jopa näillä hiekkaharjun kivisillä rinteillä. Malli on mukavan kapoinen ja istuu nappikumpparilla säädettävine vyötäröineen harvinaisen nätisti lapsen päällä. Lahkeet saa säädettyä neppareilla ja tarroilla kätevästi kenkien mukaan ja lumilukko/vesilukko pitää hiekatkin pois kengästä. Mutta! Nämä 128 cm housut ovat juuri sopivat tällä hetkellä ja reimashopista on seuraavat koot jo loppu, eikä lisää ole ainakaan toistaiseksi tulossa :(

Eihän tässä auta muu kuin lähteä Lapsimessujen jälkeen vielä Vantaan Reima Outlettia kaivelemaan. Jospa sieltä löytyisi. Tai eihän sitä tiedä, josko messuille olisivat ottaneet mukaan muutamat luottohousut. Saas nähdä, mistä vielä löydän itseni, kun suhailen junilla ja busseilla edestakaisin pääkaupunkiseutua.

Mutta noista pipoista piti vielä mainita sananen. Tai lähinnä niiden kokonumeroista. Voitteko uskoa, että nuo poikien pipot ovat molemmat kokoa 54?!? Onhan niissä toki eroa mallissakin ja pikkuveikan pipon on tarkoituskin olla "sporttinen" ja istuva, kun taas isoveikan rento Trola pipo kuuluukin olla löysempi, mutta...

Tilasin tuota pikkuveikan Datolinea saman kokoisen isoveikalle (pään koon mukaan), mutta se lähti vaihtoon heti paketista paljastuttuaan: aivan liian pieni. Lapsen mukaan pipo ihan puristi päätä. Pikkuveikalle sama koko tuntui sovitettaessa hyvältä (päänympärys noin 1 cm pienempi kuin isoveikalla), mutta kyllä tuossa pipossa leikeissä herkästi paljastuu toinen korva. Napakasti päähän istuva Datoline on siis kovin matala malliltaan. Tiedoksi vaan muillekin, jos mietitte kokoasiaa tämän pipon kohdalla: kannattaa valita lapsen päänkokoa suurempi koko. Näitä on saatavana yksivärisiä ja raidallisia monta eri vaihtoehtoa.

Reimatec Wetter kengät jatkavat suosiossaan meillä ja lapset tykkäävät niitä käyttää. Wetterit ovat nyt syrjäyttäneet kumpparit, kun kotipiha alkaa olla suurimmaksi osaksi kuiva. Isoveikalle pitää vielä hommata ne joustonauhat, niin saa itse kengät jalkaansa. Pikkuveikka on Wetterien kanssa oppinut riisumaan itse nauhakengät ja on ylpeä uudesta taidostaan. Pukemisessa tarvitaan toki vielä hieman äidin apua. Täydelliset näistä välikausikengistä saisi lisäämällä kärkiin vielä kumiset vahvikkeet/jatkamalla pohjaa kärkeen, jolloin hieno hiekka ei tarttuisi niin tiukasti sinänsä tyylikkäisiin, haljasnahkaisiin kengänkärkiin.

Täällä taistellaan omaa flunssaa vastaan ja pakataan samaan aikaan miesväkeä mökkiviikonlopun viettoon. Nyt ei todellakaan olisi varaa tulla kipeäksi, kun Lapsimessut ovat ihan ovella! Lauantaina on minun messupäiväni, jollei tauti nyt ihan kokonaan kaada. Aika kipeä saan kyllä olla, etten lähde vuoden suurimpaan lastenvaatetapahtumaan!

Tänään normaalia päiväohjelmaa katkoivat isoveikan korvalääkäri ja eskarin keväinen palautekeskustelu. Korvalääkäristä saatiin putkituslähete. Lastentarhanopettaja puolestaan kuulemma luovuttaa lapsemme luottavaisin mielin koulun kasvatettavaksi tulevana syksynä. Taidoissa ja osaamisessa ei enää yhtään näy, että kyseessä on loppuvuotinen poikalapsi, joka  tarvitsi aikanaan toimintaterapiaakin. Niin ne lapset kehittyvät, harppauksittain.

Ensi viikossa onkin jännitysmomenttia kerrakseen, kun isäntä lentää jälleen työmatkalle ja isoveikalla on mitä todennäköisimmin luvassa korvan putkitus juuri ensi viikolla. Onneksi mummo ja vaari ovat luvanneet huolehtia pikkuveikasta tuolloin. Korvan putkitus on sinänsä tuttu juttu kolmen vuoden takaa pojalle nukutuksesta seuranneine pahoinvointeineen kaikkineen. Onneksi toipuminen oli muuten nopeaa.

Putkituksen ajankohtaa aikaistettiin, koska pojalle on tullut lisää oireita. Tylsää on, etteivät lääkärit tiedä, auttaako putkitus kaikkiin pojan oireisiin, mutta ainakin hoidetaan krooninen korvatulehdus pois tulevan koululaisen kuuloa häiritsemästä.

Mukavaa messuviikonloppua kaikille lastenvaatteiden ystäville! Milloinkas te messuilette?

Vahteristonemäntä

6 kommenttia:

  1. Mulla kans pukkaa lentsua, aaargh! Mutta menossa olen kun on hotellit ja kaikki buukattu, ei tää niin paha ole etteikö sitä messuilemaan lähtis! ;D Josta tuli mieleen, että laitan sulle viestiä just nyt ennenko unohdan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin kuomaseni? Koitetaan jaksaa kaikesta huolimatta messutella, hyvä douppaus vaan aamulla ja paketti nessuja matkaan, niin kyllä sitä kiertää muutaman tunnin lastenvaatestandeja kuin aropupu :D

      Viestiin vastattu :)

      Poista
  2. Harmittaa, kun ei päästä messuille tänäkään vuonna. Olis hurjan kivaa joskus käydä siellä :) Kivoja messuhetkiä kaikille, jotka sinne pääsee :)!

    Noi ketut on nostanut mussa takaisin sellaisen viha-rakkaus suhteen. Jonain päivänä ne on kivoja ja seuraavana vilisee silmissä :D Ketut ei ole päässeet meillä vielä käyttöön, mutta Po.pin fleecellisillä on täällä jo menty sentään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että harmittaa :( Olisihan teillä kyllä aikamoinen matkakin paikan päälle. Onneksi netistäkin saa samoja tuotteita :)

      Oikein ihmettelen, että mulla ei vieläkään vilise kettukuosi yhtään silmissä: on se kuitenkin sen verran "sekava". Katsotaan, miten kauan menee, ennenkuin ketut alkavat riittää. Onneksi on vaihtaritakit :)

      Poista
  3. On nuo ketut kyllä niin söpösiä! Ja toivottavasti isoveikka haluaa käyttää takkia vielä syksyllä koulussakin. Ei sitä koululaiseksi tullessa tarvi vielä niin isoksi kasvaa, ettei ketut kelpaa :D

    Mua kans nyt harmitti ihan hirveästi, kun Reimashopissa oli postikuluttomuus ja meidän kokoa sftshell -housuista mustina ei ollut saatavissa, eikä myöskään sitä Play Jersey -vuorellista pipoa, jota olen himoinnut... Ja uusia arskojakaan eivät saa shopiin, vaikka niitä muualla onkin jo saatavissa. Äärimmäisen kummallista!

    Täällä kans muut selvis jo flunssasta suurinpiirtein, mutta nyt mulla on kurkku kipeä jo kolmatta päivää. Messuileen en tänä vuonna pääse, kun sattui lauantaivuoro töihin. Sunnuntaina en jaksa lähteä, kun se on ainoa vapaapäivä taas sitten ennen seuraavaa viikonloppua. No, oon kyllä lohtushoppaillut jo niin paljon tässä viime aikoina, että taitaa olla ihan terveellistä pysyä kotona. :D Mutta hyvät messuilut sulle!

    Niin ne lapset kasvaa ja kehittyy. Meillä oli kans koulun aloitus niin jännittävä juttu, kun päiväkodissa oli tyttö koettu niin omaehtoiseksi, että tarvitsi kahden lapsen hoitopaikan ja oli silti vaikeasti motivoitavissa siirtymiin tekemisestä toiseen. Koulu on kuitenkin käsittääkseni mennyt alkuvaikeuksien jälkeen hyvin, innostus koulunkäyntiä kohtaan on säilynyt ja osaaminen on kehittynyt huimaa vauhtia.

    Tsemppiä putkitukseen isoveikalle! Toivottavasti oireet helpottaa putkituksen myötä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä pieni koululainen saisi käyttää kettutakkia niin kauan kuin se suinkin päälle mahtuu. En kannata liian varhaista nuorisovaatteisiin siirtymistä ja soisin esikoiseni olevan lapsi vielä pitkään.

      Kaikki on kuitenkin kiinni kavereista. Jos joku koulussa sanoo jotain vaatetta/asiaa (esim. kettutakkia) lapselliseksi, niin se on sitten siinä. Kaverit ovat nyt kaikki kaikessa ja olemme keskustelleet pojan kanssa kerran jos toisenkin siitä, että hänellä saa ja pitääkin olla myös oma mielipide. Aina ei tarvitse tehdä, kuten kaveri pyytää.

      Kuulostaa tosi tylsältä tuo reimashopin tilanne. Teillä jäi saamatta monta tuotetta. Laitoithan palautetta? Onhan se hassua, että jo kauden alussa koot ovat loppu.

      Luen aina tosi mielelläni postauksiasi tytön koulujutuista, kun meillä on tosiaan pian sama edessä. Kiva kuulla, että koulu on alkuhankaluuksien jälkeen sujunut mukavasti. Aina me äidit huolehditaan, mutta lapset onneksi yleensä yllättävät lopulta positiivisesti :)

      Pikaista paranemista sulle. Harmi, ettet pääse messuilemaan. Kuten sanoit, netistä saa ihan samoja tuotteita, joten eipä sinänsä hätää!

      Kiitos tsempeistä. Toivotaan, että isoveikan oireet johtuvat vain nopeasta kasvusta ja kehityksestä. Itsellänikin oli tuossa iässä vaikka mitä kummallista, kun aivot ei pysyneet mukana huimassa kehitysspurtissa.

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)