tiistai 19. toukokuuta 2015

Reimaa etelän auringon alle



Aurinkoon ja lämpöön!

Kuten aiemmin kerroin, isoveikka on lähdössä isovanhempien kanssa loppuviikosta etelän lämpöön. Voitte arvata, että äidillä riittää mietittävää ja pakkauslista on kasvanut kohtuullisen pitkäksi.Tärkeintä etelän lomalla on tietysti suojautua hyvin paahtavalta auringolta, joka viimeisimpien sääennusteiden mukaan lämmittää Alanyan rannikon loppuviikolla noin 26-28 asteeseen. Siellä on jo täysi kesä!

Kuvitelkaapa tilanne: rasvauskammoinen 6-vuotias kiipeää karkuun vesiliukumäen torniin ja mummo ja vaari juoksevat aurinkovoidetuubin kanssa pesässä - ei onnistu. Meidän ratkaisumme lapsen herkän ihon suojaamiseen ovat jo useana kesänä olleet Reiman aurinkosuojavaatteet. Käytämme niitä ohentuneen otsonikerroksen vuoksi myös kotimaassa, mutta varsinkin etelänmatkoilla.

Viime syksyn turkinmatkallamme aktiivisessa käytössä olleet Reiman Angry Birds aurinkosuojavaatteet mahtuvat pojalle mainiosti edelleen, mutta leikittelin silti ajatuksella, mitä valitsisin mukaan matkalle tämän kevään/kesän mallistosta. Kokosin omat suosikkini samaan kuvaan, josta näette paremmin kokonaisuuden. Ja sainpa samalla matkakuumeen aikaiseksi itselleni, kun näitä raikkaita aurinkosuojavaatteita katselin! Vaihtaisin ihan mielelläni täältä tihkusateesta aurinkotuoliin altaan äärelle.

Melkein koululaiselle isoveikalle valitsisin uima-altaalle ja rannalle kaksiosaisen aurinkosuoja-asun vihreällä paidalla ja sinisillä uimahousuilla. Kasvot, niskan ja korvat suojaava aurinkosuojalippis toimii myös uidessa ja se olisi meidän tapauksessa tietysti vihreä.

Raikkaat surffisortsit ja herkullinen mustavalkoinen froteehuppari vihreillä kanteilla miellyttää kovasti tämän äidin silmää. Pehmoiseen huppariin on varmasti ihana kietoutua viileässä altaassa pulikoinnin jälkeen. Mustat uimakengät ja saman väriset aurinkolasit - tyylikästä nuorelle rantaleijonalle. Eikä pelkästää tyylikästä: lapsen kehittyvät silmät ovat aikuisen silmiä aremmat auringolle, joten lasten silmien suojaaminen auringolta on erityisen tärkeää. Enkä kyllä itsekään ole koskaan välittänyt siristellä, vaan aurinkolasit ovat luonteva osa ulkoilua.

Reimalta löytyy tänä vuonna jopa sääretkin suojaavia, täyspitkiä uimahousuja sekä tietysti jo aiemmista mallistoista tuttuja pitkähihaisia paitoja ja sekä uimahaalareita. Ei tarvitse näiden tuotteiden kanssa paljoa suojavoiteita levitellä, mikä helpottaa taatusti koko perheen lomapäiviä niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Reiman Sun Proof tuotteissa on UV suojakerroin 50+ eli vähintään sama kuin apteekkitasoisen, korkeasuojakertoimisen (50) lasten aurinkovoiteen. Suoja on kankaan sisällä, eikä se siis heikkene pesussakaan. Materiaalit ovat pehmeitä, hengittäviä ja nopeasti kuivuvia. Aurinkolaseissa on UVA/UVB suoja ja huurtumattomat linssit ja pienten malleissa lisäksi irrotettava joustonauha.

Kaikki nämä aurinkosuojatuotteet löytyvät tietysti reimashopista (josta myös kollaasin kuvat lainattu).

Voitte arvata, että tekisi mieli isoveikan mukaan Välimeren aaltoihin! Toivottavasti tämä koto-Suomen sääkin kääntyy pian oikean kesän suuntaan.

Oletteko jo tutkineet Reiman aurinkosuojavaatemallistoa? Mikä on oma suosikkisi? Miten suojaat lapset auringolta Suomessa? Entä etelänlomalla?

Vahteristonemäntä




8 kommenttia:

  1. Me ei matkustella, joten rantavarustusta ehtii vielä miettiä. Tyttö antaa kyllä rasvata kiltisti ja huolehtii kivasti rasvaamisesta myös itse. UV-vaatteista meillä on ollut lähinnä käytössä vain Angry birds -teepparit aiempina kesinä. Nyt ihastelen froteehupparia. Se olisi ihana uinnin jälkeen palelevan lapsen päällä. :) Harmi, ettei huppari ole alessa.

    Hyvää matkaa isoveikalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on oikeasti huippujuttu, että lapsi antaa rasvata. Helpottaa kesää kummasti. Meilläkin onneksi tämä pienempi on ihan sinut voitelun kanssa - ja onneksi niin, kun on puhjennut talvella tuo atopiakin. Isommalla tämä rasvakammo selittynee ainakin osittain aistiherkkyydellä.

      Minä ostin reimashopin viime kesän alesta puna-valkoiset froteehupparit jemmaan ;) Tuo musta-valkoinen vihreillä kanteilla on kyllä vielä kivempi. Mahtaako niitä jäädä kesäaleen kokoja?

      Poista
  2. Mä oon hirveän huono suojaamaan ollenkaan, mutta viime kesänä isommalla pojalla oli reiman angry birds t-paita, se taitaa hyvällä tuurilla mahtua vielä tänäkin kesänä. Joskus vähän aurinkorasvaa muistaa laittaa lapsille.

    Olispa kyllä ihana lähteä ulkomaille. Mieskin lähti talvitakki päällä tänä aamuna töihin :D vettä sataa, tuulee ja mittari näyttää +6 astetta. Ei oikein tunnu siltä, että kohta pitäis olla kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän pojat näyttävätkin olevan helposti ruskettuvaa (ei niin herkästi palavaa) ihotyyppiä, joten rasvaaminen ei ehkä olekaan ihan niin justiinsa.

      Meillä tää isompi saa kutiavia näppyjä poskiin ja käsivarsiin aina alkukesällä, kun iho on tottumaton aurinkoon ja iho punoittaa muutenkin jo vartin aurinkoaltistuksen jälkeen.

      Pienemmän kanssa ei onneksi ole ihan yhtä tarkkaa, vaikka samalla lailla tulee kyllä usein suojattua pikkuvelikin.

      Sanopa muuta: kyllä tässä jo kesää kaivataan. Ei kai auta muuta kuin odotella sitä kuuluisaa Suomen kesää. Kumpa se lämpö jo pian tulisi. Ei tosiaan paljon naurata, kun aamuisin saa pukea pojille fleeceä väliin!

      Poista
  3. Huisin kivaa reissua isoveikalle!
    Mua ei kiinnosta rantalomat pätkääkään, joten rantailut suoritetaan kotimaisen auringon alla. Meillä on ollut käytössä Reiman sunproof paidat jo mooonta vuotta. Siis ne samat mahtuvat päälle aina vaan :D Ehkä pienimmälle alkaa olla jo vähän tyköistuva, kattoo nyt vieläkö se tämän kesän venytellään vai tehdäänkö uusjakoa. Noita käytetään rannalla pulikoidessa, en jaksa rasvojen kanssa puljata. Samoin käytössä Reiman niskasuojalliset aurinkolippikset rannalla. Muuten sitten on helteillä niitä Reiman t-paitoja käytössä. Ja nämä siis pienillä, isot huitelee omia aikojaan missä sattuu varustuksessa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoveikka kiittää ja kumartaa! :)

      Teillähän onkin sitten oikein taika-paidat, kun kasvavat lapsen mukana ;) Meilläkin ne ovat mahtuneet ehkä sen pari kesää ja hatut jopa kolme.

      Jäin muistelemaan, että onkohan meillä jemmassa Reiman teknisiä t-paitoja tälle kesälle vai ovatko jo pieniä. Angry Birdsit olivat kyllä kovin suosittuja. Ja se materiaali on kyllä mahtava helteellä ja hikoilevalla lapsella muutenkin.

      Lämpimiä kesäpäiviä odotellen :)


      Poista
  4. Meidän perhe tykkää rantalomista (ja voihan niissä kohteissa tehdä aina vaikka mitä muutakin kuin olla rannalla). Kotimaassakin suojaan varsinkin lapsen. Eli käsivarret ja kasvot ainakin rasvataan ja muuten on vaatteilla suojattu. Ainiin ja jalat sortsien alta näkyvältä osalta rasvataan. Rannalla Reiman UV-asut käytössä (uimahousut, uimapaita ja hattu).

    Itseänikin kyllä rasvaan. En todellakaan halua melanoomaa. Työkaverin tytär kertoo niin hurjia juttuja melanoomasta töissään (sairaanhoitaja iho- ja allergiasairaalassa).

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaiselta kuulostaa suojauskäytännöt kuin meilläkin: se, mikä jää vaatteiden ulkopuolelle, voidellaan aurinkovoiteella. Onneksi on tosiaan olemassa noita uv-asuja: en halua edes kuvitella tilannetta, jossa joutuisin voitelemaan rasvakammoisen ja super-herkkäihoisen isoveikan päästä varpaisiin.

      Meilläkin myös aikuiset käyttävät korkeita suojakertoimia. Varsinkin isäntä on myös hyvin herkkä palamaan ja itsekin olen iholtani punapigmenttinen. Lisäksi lähipiirissä on ollut melanoomaa, joten auringon riskit ovat hyvin tiedossa. UV-säteily on myös voimakkaampaa nyt kuin omassa lapsuudessa, kun otsonikerros on ohentunut.

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)