lauantai 2. toukokuuta 2015

Munkinpaistokokeiluja + arvonnan voittaja







On vappuviikonlopun lauantai-ilta ja vettä ripottelee hiljalleen. Naapurissa pörrää traktori levittäen hiekkakuormaa kulkutielle, mutta meillä sisällä on hyvin hiljaista poikien ollessa mökillä isovanhempien luona huomiseen saakka. Ollaan miehen kanssa nautiskeltu eilisillasta saakka kahdenkeskisestä ajasta, käyty elokuvissa sekä (miesten)vaateostoksilla. Ennen sadetta kerittiin tehdä vähän metsänpuoleisen aidan perustuksiakin.

Vappuaattoa vietimme kotona serkkuperheen kanssa ja avasimme grillikauden viileässä, mutta kauniin aurinkoisessa illassa. Ilta kului nopsaan ilmapallojen, serpentiinin, kasvotarrojen ja saippuakuplien merkeissä. Pojista oli mahdottoman hauskaa pyydystää ilmasta saippuakuplia: tietenkin molemmat tavoittelivat yhtäaikaa sitä kaikkein suurinta kuplaa.

Vinkki: BR lelussa myydään suuria täyttöpulloja saippuakuplanestettä. Tulee paljon edullisemmaksi täyttää litran pullosta vanhoja kuplispurkkeja kuin ostaa aina uusia. Itse en ole onnistunut tekemään kotikonstein yhtä toimivaa kuplaliuosta kuin mitä kaupoissa myydään. Onko joku muu?

Munkinpaisto onnistui lopulta ihan mukavasti, mitä nyt alussa kattilasta nousi muutama pelottavan mustaksi hiiltynyt rinkeli ja meinasi iskeä epätoivo. Öljyn lämpötilaa oli todella hankala arvioida, kun kinkkumittarin asteikko riittää vain sataan asteeseen, eikä perinteinen leiväpalalla testaaminen kyllä auttanut minua. Samanlaiseksi hiilikikkareeksi meni sekä munkki että leipäpala ja toisaalta öljy jäähtyi verrattaen nopeasti, kun levyn käänsi pienemmälle. Yrityksen ja erehdyksen kautta siis mentiin.

En saanut kuitenkaan aikaiseksi pelättyä rasvapaloa ja lopulta saimme herkutella varsin kuohkeilla ja maukkailla munkeilla. Hieman liikaa ne olivat imeneet rasvaa itseensä, mutta se ei onneksi ole vaarallista (johtuu aavistuksen liian alhaisesta öljyn lämpötilasta) ja tänään paistaessani munkkitaikinan toista kolmannesta (kyllä, sitä voi säilyttää jääkaapissa ja paistaa erissä), oli lopputulos suorastaan täydellinen. Enää en pelkää öljyssä keittämistä :)

Munkkitaikinan ohjeen lainasin Kinuskissalta ja sitä kaksinkertaisen annoksen, josta kolmanneksen pakastin raakoina rinkeleinä. Munkkien paistamiseen käytiin litran verran rapsiöljyä. Samaa öljyä voi käyttää pari-kolme kertaa. Sokeroinnin tein niinikään Kinuskissan neuvon mukaan "pussimenetelmällä" eli laitoin  pakastepussiin hienoa sokeria ja pudotin kuuman, talouspaperin päällä valutetun munkin pussiin, pussin suu kiinni ja ravistelemaan. Näin munkkirinkilä sokeroituu runsaasti ja tasaisesti, myös siellä reiän sisäpuolelta.

Oletko kokeillut paistaa munkkeja tai muita öljyssä keitettäviä herkkuja? Miten teidän vappu meni?

Vapunpäivänä ajoimme yökyläläistemme sekä mummon ja vaarin kanssa kanssa vappulounaalle, jossa herkuteltiin pitkän kaavan mukaan ajan kanssa. Lapsetkin viihtyivät ihmeen hyvin, vaikka edellisen yön unet jäivät hieman lyhyiksi ja piti malttaa istua paikallaan tavallista pidempään. Mukaan otetut lelut, piirustusvälineet ja padi antoivat aikuisille rauhan hakea useamman santsikierroksen kalapainotteisesta, herkullisesta noutopöydästä.

Huomenna aamulla pappa palauttaa pojat kotiin ennen isoveikan uimakoulua. Sunnuntaipäivä ollaan sitten ihan kotosalla ja valmistaudutaan tulevaan viikkoon, joka vie isännän tällä kertaa viiden päivän työreissulle. Allekirjoittaneella odotettavissa siis tiukka rupeama poikien kanssa täällä kotirintamalla, mutta yritän muistaa kääntää tilanteet huumoriksi.

Blogin 2-vuotis synttäriarvonta päättyi vapunpäivänä puoliltaöin ja voittaja on arvottu excelin satunnaislukugeneraattorilla. Reiman Coltan saappaiden voittaja on Amanda Vanha-Similä. Paljon onnea voittajalle! Olen ottanut yhteyttä voittajaan. Ja Reimalle tietysti kiitos arvonnan palkinnosta.

Rentoa viikonlopunjatkoa!

Vahteristonemäntä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)