tiistai 12. tammikuuta 2016

Pää pyörällä


Toinen koulupäivä takana ja pää aivan pyörällä. Niin paljon uutta niin äkkiä, ettei mieli pysy mukana matkassa. Eilen illalla kävin niin kierroksilla, ettei unikaan tahtonut tulla. Kello on aamuisin armoton ja tänään piti vielä kahlata bussipysäkiltä koululle kunnon lumimyrskyssä. Testattiin kai, kuka tässä on tosissaan ja kuka ei!

Selkeyden ystävänä en kyllä tykkää yhtään tästä opintojen alun epämääräisyydestä. Tänään painelin lopulta opintosihteerin luo kysymään, että monelta se koulu oikein huomenna alkaakaan, kun lukujärjestyksen tapainen aikataulu ja viikko-ohjelma eivät vastanneet toisiaan.

Epämääräisten lukujärjestysten kanssa pärjää ehkä kohtalaisesti, jollei ole jälkikasvua koulussa ja päiväkodissa. Näinhän asia useimmilla päiväopiskelijoilla onkin. Minä en pärjää, mutta lupasin opettajalle rauhoittua ja odottaa kiltisti keskiviikkoon saakka tietoa tulevien viikkojen aikatauluista. Onneksi kahden ensimmäisen viikon ohjelma on jotakuinkin tiedossa. Paitsi, että toistaiseksi koulupäivä on päättynyt eri aikaan, kuin lukujärjestyksessä mainitaan. Onneksi isäntä on voinut näinä ensimmäisinä päivinä hoitaa päiväkotikuljetukset. Ja onneksi koululainen osaa tulla itsekin iltapäiväkerhosta kotiin.

Ensimmäiset koulupäivät ovat kuluneet lähinnä ihmetellessä ja opiskelukavereihin tutustuessa. Voisin olla useimpien luokkakaverieni äiti, mutta vältän ottamasta kanaemoroolia. Onneksi ryhmästä löytyy toinenkin lapsekas alanvaihtaja, etten ole ihan yksin parikymppisten joukossa. Vaikka paljon kypsempiä nuo nykyisin ovat kuin itse siinä iässä - ja kovin perillä kaikenlaisesta tekniikasta. Saavat varmasti antaa toisenkin kerran käytöntukea tälle senioriopiskelijalle, joka meinasi vaipua epätoivoon, kun yhteydenpitokanavaksi ehdotettiin jotain whats uppia.

Voi miten minä salaa toivoin, että sitä ihmisen ihmeellistä anatomiaa vain kaadettaisiin mukavassa auditoriossa tyhjänä ja tiedonjanoisena ammottavaan päähäni, mutta ei: kaikki informaatio on jälleen kerran itse löydettävä. Monialaisesti ja ryhmätöiden kautta. Juu, ymmärrän, että pitää osata toimia ryhmässä ja olla monikulttuurinen, tiimihenkinen ja ties mitä, mutta että ihan koko ajan? Joskus nimittäin tuntuu, että 3,5 vuoden amk-tutkinnon saisi puristettua kahteen vaihtamalla osan ryhmätöistä yksilötöiksi. Mutta: tämä ryhmätyö on siis edelleen päivän sana - kuten 10 vuotta sittenkin oli - joten yritän suhtautua positiivisesti ja verkostoitua parhaani mukaan. Ensimmäinen ryhmätyö laitettiin tulille jo eilen.

Tottumattomat niskani huutavat hoosiannaa repun kantamisesta sekä kaiken päivää istumisesta ja kaikki lailliset kivunlievityskeinot ovat jo käytössä. Kirjat eivät vielä tuo kantamuksiin lisäpainoa, mutta nykyisin on oletuksena, että kaikilla on oma tietokone mukana opinnoissa. Omassa tapauksessa tämä kannettava kone on vanhanlainen ja siksi kohtuullisen painava, eikä niskan lähtötilannekaan ole kehuttava. Edessä oleva elämäntapamuutos taitaa olla laajempi kuin uskoinkaan.

Mutta olen minä jo ehtinyt nauttiakin. Olen nautiskellut esimerkiksi aikuisten kesken vietetystä ajasta ja kaiken uuden tuomasta jännityksestä. Ja siitä, että voin mennä valmiiseen pöytään syömään toisen laittamaa ruokaa lautasmallin mukaan oikein kukkaroystävälliseen opiskelijahintaan. Eikä syödessä tarvitse komentaa pöytäseuruetta istumaan nätisti paikallaan. Ja kahvitauollekin on ihan varattu paikka päiväohjelmassa. Aika luksusta vai mitä?

Pojat ovat pärjänneet muutoksessa ainakin toistaiseksi paremmin kuin odotin. Isoveikka ei ole hyppinyt kotona seinille iltapäiväkerhon jälkeen ja on pystynyt tekemään läksyjäkin siellä hälinässä. Hän on selkeästi nauttinut iltapäivän kaveriseurasta leikkeineen ja osittain ohjatusta toiminnasta. Pikkuveikka on uppoutunut leikkimään kaveriensa kanssa isin hakiessa häntä päiväkodista, eikä malttaisi lopettaa leikkiä. Kotona hän kertoilee innoissaan päivän tapahtumista ja uusista kavereistaan. Tiedän, että tässä kohtaa kannattaa koputtaa puuta. Illat hurahtavat kyllä luvattoman nopeasti perhettä ruokkiessa, kuulumisia vaihtaessa ja taloa lämmittäessä. Suurin osa kotihommista jää varmasti viikonloppuun.

Huomenna meillä on poikien kanssa onneksi lyhyempi päivä, sillä menemme iltapäivällä terveysasemalle ottamaan porukalla influenssarokotukset. Lupasin viedä poikaset kahvilaan sen jälkeen. Lähden koulusta jo ennen puoltapäivää ja haen pojat mukaani päiväkodista ja iltapäiväkerhosta. Onhan tämäkin tapa saada selkeyttä epämääräiseen lukujärjestykseen: laatia se itse.

Mitäs teille kuuluu? Koittakaahan pysyä tiellä tässä pyryssä!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

10 kommenttia:

  1. Kiva lukea kuulumisia! :) lataa ehdottomasti whatsapp, niin kätevä ja jos pojalla on puhelin missä netti niin yhteydenpito on ilmaista! Viestit, puhelut ym :) jopa ulkomailta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että nämäkin aiheet kiinnostavat :)

      Joo, ei ole vielä lapsukaisella nettipuhelinta. Ei ole vielä tarvetta sellaiselle. Mutta täytyy kai tässä äiskän opetella nämä nykyajan viestintäkanavat ennenkuin tulee isompia ongelmia ;)

      Poista
    2. Joo kannattaa ;)! Me kun oltiin ulkomailla niin soiteltiin pojalle (hänellä se halppis iskän vanha puhelin, et löytyy nettikin) päivittäin. Oli tosi kätevä kun oli free wifi hotellilla niin ilmatteeks pystyi ottaan yhteyttä ja lähettelemään kuvia ym kaikille :)

      Poista
  2. Tsemppiä. Mä niin ymmärrän tuon ryhmätyö ahdistuksen. Kyllä ne aikataulut selkenee ja arki on uusissa uomissaan pian.
    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jotenkin arvasin, että ymmärtäisit :) Olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että ryhmätöiden perimmäinen idea on keventää opettajien tarkistustaakkaa, vaikka se onkin naamioitu joksikin ihan muuksi.

      Niinhän sitä sanotaan, että pari viikkoa yleensä menee, että pääsee uuteen juttuun sisään. Kyllä tämä tästä. Mulla on onneksi tosi mukavat opiskelukaverit, jotka auttavat mielellään tällaista "senioria".

      Poista
  3. No onpa ärsyttävän epämääräistä aikataulutusta, hmph. Ja ryhmätöitä, hmph (mun mielestä ne on ärsyttäviä, pelkkää kompromissia, jossa kovimpaan ääneen länkyttäjä sanelee suunnan, ja joudut laittamaan nimesi alle johonkin mitä et tod halua allekirjoittaa). Onneksi olet löytänyt kivojakin puolia! Tsemppiä opiskelijalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin. Ihan kun tässä olisi varaa hengailla koululla ihmettelemässä, että onkohan mulla nyt opetusta vai ei, vai vasta iltapäivällä. Mutta täytyy nyt vaan hengittää syvään ja rauhoittua. Eilen sentään pääsin viimein katsomaan tulevienkin viikkojen lukujärjestystä (kun sain opiskelukaverilta ohjeita), mutta en vaan ymmärtänyt siitä mitään :D Olen siis tähän saakka pitänyt itseäni kohtalaisen näppäränä näissä tietoteknisissä hommissa, mutta 20 vuotta nuoremmat opiskelukaverit osoittivat parissa päivässä, että täti onkin jo ihan kalkkis! :D

      Kiitos tsempeistä!

      Poista
  4. Aaarggh! Tulee elävästi mieleen ne reippaan 13 vuoden takaiset ryhmätyöt, jotka aina tuottivat päänvaivaa, kun yhteisen ajan löytyminen kaikkien kalenterista oli aivan mahdoton tehtävä... Mutta kyllä se siitä! Aikataulut on varmasti alussa vähän hakusessa, mutta eiköhän ohjelmalistoja ala ilmestyä pian, kun opinnot pääsevät kunnolla liikkeelle. Aikatauluttomuus on kyllä harmillinen juttu perheelliselle. Itselläni oli edellisessä työpaikassa sikäli liukuva työaika, etten tiennyt koskaan tarkkaan, koska pääsen kotiin. Lapsen haku päiväkodista oli pitkälti miehen harteilla.

    Whatsapp on kyllä ihan loistava juttu. Meillä se toimii hyvin ihan perheenkin välisessä viestinnässä. Rohkeasti vaan kohti uusia juttuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jotenkin arvasin, että sullakin on vastaavia kokemuksia :) Harva kai noista ryhmätöistä ja mahdottomasta aikatauluttamisesta oikeasti nauttii ja tällainen säntillinen ihminen ottaa niistäkin helposti stressin itselleen. Onneksi iän tuoma kokemus auttaa jonkinverran kokonaisuuksien hallinnassa ja priorisoinnissa.

      Mulla tulee keväällä 10 vuotta edellisestä koulusta valmistumisesta ja se on osoittautunut yllättävän pitkäksi ajaksi. Kuvittelin, että ihan äskenhän minä sieltä valmistuin. Mutta hups, onhan välissä oltu työelämässä ja tehty kaksi potraa poikaakin, joten aika on tosiaan nyt aivan toinen.

      Toi sun edellisen työpaikan työaikamalli kuulostaa tosiaan haastavalta perheelliselle. Onneksi toinen vanhempi pystyi hoitamaan lapsen päiväkotikuljetukset.

      Alkaa kuulostaa siltä, että kaikille muille Whatsapp on ihan peruskauraa...Ehkäpä minäkin tässä sitten opettelen senkin. Kaiken muun opettelun keskellä. Vanha koirahan oppii uusia temppuja, kun oikein haluaa! :)

      Poista
    2. Mä en käytä whatsappia. Enkä oikein ymmärrä miksi käyttäisin. Kerro jos keksit ;)
      -T-

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)