perjantai 21. helmikuuta 2014

Belgiansuklaata ja takkatulen ritinää


Viikonloppu ihan vain minulle itselleni. Omaa aikaa. Miesväki lähti nimittäin mökkeilemään!

Sain pakattua porukan mökkikamppeet, kumpparit, unilelut ja automatkavirikekirjat. Huolehdin miesköörini matkaan ja vilkutin vielä ikkunassa. Sinne menivät ja palaavat sunnuntaina iltapäivällä. Hiljaisuus soi kauniisti.

Laitoin tulet takkaan, istuin alas ja avasin koneen. Pyörin Metsolan ysmyillä ja Keltaisen Ketun sivuilla alle euron postikulujen innoittamana. Katsoin vilttiin kääriytyneenä ensimmäisen jakson tänään uudelleen alkaneesta sarjasta "Hakekaa kätilö". Paistoin mozzarella-pakastepitsan ja avasin pullon hyvää valkkaria. Jälkkäriksi miehen työreissulta tuomaa Neuhausia. Aika täydellistä :)

Huomenna köröttelen aamusta (kunhan nukun ensin niin pitkään kun nukuttaa...aah!) paikalliseen ostoskeskukseen kurkkimaan, josko Jesperiin olisi jo saatu hieman enemmän Reiman kevättä. Pikkuveikalle sitä välikausihaalaria katsastan.

Iltapäivällä otan bussin toiseen suuntaan ja kierrän vakikirpparini läpi. Omalle kirppispöydällekin pitäisi viedä täytettä, mutta lastenvaatekirppari ei ole (tässä tapauksessa onneksi?) auki viikonloppuisin. Alkuviikostakin vielä ehtii, sillä otin toiveikkaana toisen myyntiviikon.

Sain tänään jo jonkin aikaa myynnissä olleen turvaistuimen myytyä! Tulipa hyvä mieli :) Olin ahkera ja silitin kaikki äitiysvaatteet myyntiä varten. Niistä tulee mukavasti myytävää kirppispöytään. Nyt on hyvä sauma käydä läpi lasten lelut kirppistä ajatellen, kun pojat eivät ole kotona. Aarteisiin en tietenkään kajoa :)

Oletko jo katsastanut Metsolan ystävämyynnin? Mitä aiot tehdä viikonloppuna?

Oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua teille! :)

Vahteristonemäntä

P.S. Keltaisessa Ketussa on hajakokoja Reimatec-rukkasia alennuksessa :) Minä otin isoveikalle mustat ensi talvelle. Pikkuveikka sai valko-vihreän Metsola-paidan. Metsolan ysmyiltä postin pitäisi tuoda Villervallaa ja minicar-sortsihaalari, mutta katsotaan, miten verkkokauppa pusertaa tilauksen ulos ysmyruuhkassa...

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta tuo viikonloppu ihan vaan itselle, suorastaan luksukselta :) Metsolan ysmyt on katsastettu, ei löytynyt yhtikäs mitään. Meillä ei ole kuusvee enää tänä talvena halunnut topparukkasia pitää ollenkaan, vaan on menty koko talvi kahdella parilla Reimatecin toppasormikkaita/-hanskoja. Niissä on vaan ihme koot tai sitten meidän kuusveellä on pienet kädet, sillä koko 2-4 v. on mennyt mainiosti ja 4-6 v. koko saa odottaa ensi talveen. Viikonlopun ohjelmassa on ainakin jääpallo-ottelun seuraamista, kuusveen jalkapallo- ja jääkiekkoharkkoja sekä ystäväperheen tapaamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on luksusta! :) Yritän muistaa nauttia joka minuutista.

      Minä mietin myös noita toppasormikkaita, että olisko ne jo ensi talven juttu...isoveikka täyttää silloin 6 v.

      Reiman rukkasten/hanskojen koot on reiluja (mulla ei tosin hanskoista ole vielä kokemusta) ja menee usein hyvinkin pari talvea samat käsineet. Ja onhan meillä jo lapsena kovin eri kokoiset kourat, joten hanskojen iänmukainen koko on vain viitteellinen.

      Kuulostaa mukavalle teidän viikonlopun ohjelma :)

      Poista
  2. Oioioi, yksin oleminen on ihanaa, kun se on perheellisellä harvinaista herkkua. Yksin shoppailu vasta ihanaa onkin, kun ei tarvi odotella ketään eikä kukaan narise ja vingu (tänään koko perhe ostoksilla, mies juuttuu ihme paikkoihin ja lapsi vinkuu että "ostetaan" ja "mennään kahvilaan"...). Tunteja kului ja yksin olisin katsonut paljon enemmän ja eri asioita. Mutta välillä näinkin.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kun on liikkeellä koko lössin kanssa, osaa arvostaa niitä hetkiä, kun pääsee ostoksille ihan yksikseen :) Siinä kun on tosiaan eroa, kuten kerroit ;)

      Minä kiertelin tänään kauppoja ja kirppareita 10-17 bussimatkat mukaan lukien. Kokonaisvaltaista shoppailua ja lopulta aivan väsyksissä. Hyvällä tavalla väsyksissä.

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)