maanantai 10. helmikuuta 2014

Metsolan collegea


Metsolan froteet ovat henkilökohtainen lempparini. Nyt on kyseiseltä firmalta ilmestynyt Metsola College-sarja, jonka vaatteet ovat 92 % puuvillaa ja 8 % elastaania. Paksua, pehmeää ja laadukasta collegeneulosta kotimaasta, lupaavat.

 

Sarjaan kuuluu collegepaitojen ja -housujen lisäksi frillapipoja, perinteisiä pipoja ja mekkoja.






Housuissa on aavistuksen tavanomaista pidemmän resorit. Värit vaikuttavat jälleen kerran herkullisilta, kuten Metsolalla on tapana. Collegetuotteiden hinnat ovat astetta suolaisemmat kuin froteevaatteiden.

Miltäs näyttää? Tekeekö jo mieli tilata?

Sitten hieman meidän kuulumisia. Tänään meillä kävi nuohooja pöllyttämässä nokilaskeuman ympäri huushollia. Oli siinä moppaamista! :/ No, tärkeintä on kuitenkin se, että lähes pari viikkoa jatkunut puulla lämmityskielto päättyi ja asiantuntija totesi pikkuveikan huoneessa tuntuneen savunhajun johtuneen ilmanvaihdosta eikä hormihalkeamasta. Huh.

Veljekset ovat riidelleet tavallista enemmän viime päivinä ja oma rooli erotuomarina väsyttää. Isoveikkaa taitaa jännittää huominen kylpylään lähtö, mikä nostaa osaltaan kierroksia. Poika pääsee mummin, papan ja serkkunsa kanssa pulikoimaan pariksi päiväksi.

Pikkuveikka on tietysti kateellinen. Hänen kanssaan on sovittu, että pääsee mukaan sitten, kun ei enää tarvitse päivävaippaa. Yritimme tässä joitakin päiviä sitten pottakouluilla Planes-kalsarien innolla pari päivää, mutta ei pienellä selvästikään ole vielä valmiuksia tunnistaa pissahätää. Yritetään myöhemmin uudelleen, kunhan äitikin on taas valmis uuteen pyykkisirkukseen.

Isoveikan iho kukkii. Jo pidempään vaivanneet molluskat (ontelosyylät) ovat nyt harvinaisen äkäisiä ja poika raapii kutiavat näppylät verille. Lakanakin on veritahroilla. Jalat ovat hurjan näköiset suurine, rupisine näppyineen.

Lisäksi eilen isoveikalle ilmestyi käsivarsiin ja poskille näppyläinen ihottuma, joka kutisee tietysti sekin. Vanhana atoopikkona voitelin ihottumat heti kortisonilla, ettei pääsisi pahaksi. Näyttää mun silmin allergiselle reaktiolle; söimme eilen syntymäpäivillä sitäpaitsi vähän eksoottisemmin. Tai voihan tuollainen tulla mistä vaan.

Täytyy tilata aika ihotautilääkärille, josko saataisiin jotain apua noihin inhottaviin molluskoihin, vaikkei niihin taida tehokasta hoitoa olla olemassa. Onko jollakin antaa vinkkejä?

Mukavaa viikonalkua kaikille!

Vahteristonemäntä

6 kommenttia:

  1. Oi nuo housut, onpa ihania! Vaan onpa myös kalliita... :)

    Tsemppiä iho-ongelmien kanssa, vinkkejä ei valitettavasti ole antaa, mutta jospa lääkäristä löytyisi apu. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on nättiä, mutta myös hintavaa. Laadun näissä kyllä uskon kohtaavan hinnan, toisin kuin joissain muissa lastenvaatteissa.

      Kiitos tsempeistä. Täytyy viedä poika tsekkaukseen kylpyläreissun jälkeen.

      Poista
  2. Ai niin tästähän mä meinasin yksi päivä postata mutta unohdin :D En kässää noita frilloja, pipot ihan kamalat... muuten kyllä herkullinen basic-mallisto! :)

    Toivottavasti poitsun iho rauhoittuu pian! Eikös ne osterivinokkaasta puhu molluskojen parantajana - itselläni ei ole kokemusta, ollaan onneksi vältytty, voin vaan kuvitella :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla olen: en kyllä yleensäkään tykkää mistään hörhellyksistä. Värit on kyllä ihanat.

      Minäkin olen lukenut tuosta osterivinokkaasta. Sitä voisi kokeilla, jollei ihotautilääkäri keksi parempaa ideaa. Noi molluskat on kyllä superällöttäviä :/

      Poista
  3. Mikä on osterivinokas? Meillä 5-vuotiaalle tuli molluskoita viime keväänä ja neuvolalääkäri sanoi, että joko niiden voi antaa olla ja ne paranee vuodessa tai sitten ne voi puhkaista puhtaalla neulalla. No ei puhkaistu ja nyt ne on poissa. Välillä piti laittaa laastareita, kun alkoivat vuotelemaan. Nyt on molluskat 2-vuotiaan riesana ja kovasti meinaa niitä raapia. Rasvaamisesta voi olla vähän apua. Just kuulin kummitytön mummulta, että joskus ennen niitä vedettiin vaan partahöylällä pois. No, ei kyllä tullut mieleenkään kokeilla sitä! Mut vaarattomia ovat ja itsestään häviävät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :)

      Osterivinokas on sieni ja siitä on tehty luontaistuotekapseleita. Jotkut ovat hyötyneet valmisteesta molluskoiden hoidossa.

      Molluskat voivat hävitä itsestään vuodessa tai sitten kuluu useampi vuosi. Meidän isoveikalla ne on olleet jo pidempään ja pahentuneet viime aikoina. Siksi haluaisin tehdä asialle jotain, vaikka vaarattomia molluskat tosiaan ovatkin.

      80-luvulla molluskoita kehotettiin nyppimään pois saunassa! En tietenkään aio ryhtyä moiseen kidutukseen. Tuo partahöylä kuulostaa hurjalle. Poikien isältä molluskat on aikanaan poistettu sairaalassa nukutuksessa.

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)