Tänään oli sellainen päivä, etten oikein osannut päättää, mitä tekisin. Isoveikan polskiessa kylpylässä isovanhempien kanssa olisi ollut mahdollisuus lähteä pikkuveikan kanssa vaikka kirppareita kiertämään tai kevätmallistoja tiirailemaan, mutta jäimme kuitenkin kotiin ja ulkoilimme aamupäivällä pari tuntia lumilinnaa rakentaen.
Yritin mitoittaa linnan ikkunan niin, että pojat ylettyisivät ja mahtuisivat ryömimään siitä läpi. Se oli suurinta hupia edellisen lumilinnan aikaan.
Herra yliarkkitehti tarkistaa ampuma-aukon.
Minähän sen linnan tietenkin rakensin ja pieni mies toimi lähinnä arkkitehdin roolissa. No, kyllä hänkin pyöritti muutaman pienen pallon ja tilkitsi pallojen väliin jääviä koloja pienen lumilapionsa kanssa. Hauskinta oli kurkistella koloista ja ikkunasta sekä estää äitiä pääsemästä linnan sisälle :)
Olipa muuten tehokas treeni tämä lumilinnan rakentaminen! Pari tuntia painavien pallojen vierittelyä, nostelua, kyykkimistä ja kumartelua. Enpä olisi arvannut! Kuvittelin tuollaisen linnan syntyvän ihan hetkessä. Viime talvena, kun meillä viimeksi oli lumilinna, sitä rakensi neljä aikuista ja kolme lasta. Ilmankos se tuntui ihan kevyelle hommalle silloin!
Kellon lähestyessä puoltapäivää pikkuveikka alkoi jo valitella, että mennään sisään ja nälkäkin on - ja äiti vaan painaa otsa hiessä urakalla lumilinnaa kasaan! ;) Ihan valmista linnasta ei vielä tullut: pientä viilausta ja hieman korotusta olisi vielä mukava tehdä, jos suojasäät yhä jatkuvat. Lumilinnakoukussa? ;)
Oletteko rakennelleet lumesta suojasäiden suosiessa? Pönöttääkä pihalla porkkananeniä?
Mukavaa alkavaa viikonloppua, huomenna on jo perjantai! :)
Vahteristonemäntä
P.S. Olisi pitänyt ottaa kuva, miltä kirpparikuormamme näytti! Kärräsin kirpparille menevän vaatekuorman tänä iltana auton sijaan tavallisilla yhdistelmärattailla. Kun rattaiden selkänojan laskee alas, mahtuu istuintilaan kaksi isoa kassia ja alla olevaan tavaratilaan kolme. Rattaiden kuomu hillitsee ylipursuamista. Yhtä säkkiä riiputin toisessa kädessä. Tosikirppistelijä keksii keinot! Saimme pikkuveikan kanssa hymyjä osaksemme ;)
Hieno linna!! Täällä on tooooodella vähän lunta, melkein kaikki jo sulanut pois. Ruoho pilkottaa ja linnut laulavat!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaTäälläkin lumi sulaa ihan silmissä, joten pian vihertää meilläkin, jollei kohta pakastu uudestaan. Viime yönä oli pikkupakkanen, joten lumilinna onneksi kovettui.
Lintujen tityy on kyllä selvä kevään merkki! :)