keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kurakausi korkattu!


Aah, kuraa! Voiko sitä pieni ihmistaimi enempää toivoakaan? Kurakausi on saapunut ja joidenkin mielestä siitä saattaa tulla keskimääräistä pidempi lyhyen talven ja varhaisen kevään ansiosta. Jippiai!

Äidit eivät ehkä ole ihan yhtä innoissaan. Kainaloita myöten ravassa kylpevälle jälkikasvulle on haasteellista löytää suojaavaa, mutta mukavaa varustusta, jonka huoltokin olisi mielellään hyvin yksinkertaista ja pukeminen sujuvaa.

Yltäpäältä kuraisten lasten riisuminen itseään kuraamatta on myös oma haasteensa. Onneksi meillä on ulkoseinässä hana: suihkutan siinä pojista enimmät ravat ennenkuin edes yritämme vaatteiden riisumista sisätiloissa. Säiden lämmetessä voi päällysvaatteet riisua kuistillekin. Silti hiekkaa riittää huoneissakin ja sitä ratisee tähän aikaan vuodesta ihan hampaanväleissä asti.



Pikkuveikan tyypillinen kurakauden varustus on kuvan mukainen: teknistä yläosassa ja kuravaatetta alaosassa. Välikausihaalarin (Reima Vacalis) kevyen vuorin ansiosta alla on vain sisävaatteet. Olen tänä keväänä opetellut pujottamaan kurahousut valmiiksi haalarin päälle ja puen kokonaisuuden vasta sitten lapselle - hieman hommaa helpottaakseni.

Päiväkodissa näkee näillä keleillä paljon hihallisia kurapukuja, joissa on ilmeisesti vuori. Onko teillä kokemusta näistä? Päiväkodin henkilökunta ainakin tykkää pukemista helpottavasta ratkaisusta.

Reimatec-rukkaset vastaavat minun mielestä kurahanskoja ja pojat tykkäävät käyttää niitä. Ainoa miinus niissä on hidas kuivuminen. Toisinaan käytetään perinteisiä kurahanskojakin.

Gorekengät eivät ole vielä päihittäneet saappaita, jotka ovat parhaat lätäkköleikkeihin ja helpot puhdistaa. Konepestävät välikausikengät olisivat kova sana.

Isoveikka ei käytä kotioloissa kuravaatteita. Päiväkodissa ne ovat vaatimuksena. Saappaatkin ovat kauhistus, mutta viime päivinä niihin on vaan ollut pakko totutella. Vastaanhangoittelu liittyy lähinnä pukemistilateeseen: leikin tiimellyksessä harvoin kuuluu natinaa varusteista.

Miten teillä pukeudutaan kuraleikkeihin? Löytyykö lapsia, jotka ei välitä leikkiä lätäköissä? Isoveikka ei välittänyt pienempänä; ei halunnut sotkea itseään millään lailla. Pikkuveikka on toista maata ;)


"Äiti, tää on ihanaa!"




Vaikka kuraleikit teettävät äidille lisätöitä, en minä silti haluaisi kieltää lapsia leikkimästä kuralätäköissä. Onhan se lapsista niin ihanaa. Suomessa lapset saavat ulkoilla säässä kuin säässä ja kunnon ulkovarusteisiin panostetaan. Toista se on vaikkapa Keski-Euroopassa, jossa piltit puistoilevat pelkästään poutapäivinä ja vaatteiden likaantumisesta on koko ajan varottava. Ei sellainen ole reilua.

Pikkuveikka touhusi toista tuntia ihan haltioissaan pihamme kuraisimmassa paikassa ja oli silminnähden onnellinen saadessaan kurailla kunnolla. Jotenkin tuo sotkuinen touhu puhdistaa mieltä, sillä sisälle tultaessa ulkovaatteista kuoriutui rauhallinen pikkumies, joka rakenteli pitkään palapeliä :)

Ja onhan tässä "välikaudessa" hyviäkin puolia. Ei tarvitse palella kovassa pakkasessa. Hyttysetkään eivät kiusaa. Ainiin, eikä tarvitse levittää aurinkovoidetta!

Leppoisaa kurakautta kaikille!

Vahteristonemäntä

2 kommenttia:

  1. Meillä myös poika rakastaa kaikkea missä likaantuu ja äiti kaipaa kodinhoitohuonetta! Meillä oli yksi vuorellinen kurahaalari ellokselta, muuten hyvä mutta kuivui todella hitaasti joten jos iltapäivällä päällä niin oli lahkeet siäpuolella vielä aamulla märät. Nykyään tuo rakastaa pöyräillä lätäköissä niin että rapa roiskuu viime vuonna vielä piti takkiakin käyttää koska jos kohdalle osui astetta isompi lätäkkö niin tämä harjoitteli uimista. Sukelluspuku olisi varmaan paras. Minkäs teet, on se vaan niin mukavaa nähdä kun lapsi innoissaan leikkii ja kuluttaa ylimmääräistä energiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, teillä on varsinainen kurauimari siellä! Sukelluspuku voisi tosiaan olla kova sana ;)

      Tuo on totta, että vuorilliset kuravaatteet kuivuvat kovin hitaasti. En sitten tiedä, laittavatko niitä päiväkodissa kuivauskaappiin. Yleensähän sadevaatteiden pesuohjeissa suositellaan huoneenlämmössä kuivaamista.

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)