lauantai 15. maaliskuuta 2014

Pikkuveikan kevättakki



Ehkä osasittekin arvata, että tähän minä Reiman ja keltaisen ystävänä lankeaisin. 70-vuotisjuhlamalliston Taag-takki on täydellinen pienen miehen kevätasu! Keltaisen sävy loistaa ihan kilpaa viime aikoina hellineen kevätauringon kanssa :)


Takaa pidempi, pyöristetty helma oli positiivinen yllätys, jota en verkkokaupan kuvasta hoksannut. Hyvännäköinen ja käytännöllinen.


Hihat tuottavat minulle vähän haastetta: en oikein tiedä, miten ne kuuluisi olla. Ihan suoranako vai jotenkin taitteella ranteesta resorin päältä. Tuntuvat olevan koko ajan vähän rutussa. En enää muista, miten hihat olivat, kun purin takin paketista.

Takki on kokoa 104 ja pojan pituus noin 98 cm. Reiluhan takki on, muttei valtava. Ajatuksena olikin, että takki mahtuu päälle vielä syksylläkin.

Pipo on Reiman edellisen välikauden mallistosta. Vastaavia löytyy kevätmallistostakin. Lippapipot on meillä suosittuja, kun ne kivan ulkonäkönsä vuoksi suojaavat myös silmiä auringolta.



Näin kauniisti keltainen Taag-takki loisti kaupungilla alkukevään harmaudessa :) Lapsi erottuu hyvin katukuvassa ja väenpaljoudessakin. Turvallista :)

  


Takin irrotettava vuori on kiinnitetty reilunkokoisilla napeilla vetoketjun tuntumaan ja nepparilenkillä niskalenkkiin. Tikkivuori ei ulotu hihoihin, mikä oli pienoinen yllätys. Hyvin on pieni mies kuitenkin tarennut näillä muutaman lämpöasteen keleillä uudessa takissaan.


Takana on selän levyinen heijastinnauha ja heijastava merkki helmassa. Hupussa on tarrasäätö.

Materiaali on mukavan liukaspintaista ja kuiva lika on lähtenyt ihan pyyhkäisemällä. Suuremmilta sotkuilta on vielä vältytty niinä muutamana kertana, kun takki on ollut pikkuveikan päällä. Peuhaamiseen meillä on punainen Vacalis-haalari, tämä takki on siistimpään menoon. Väri on arka, myönnettäköön, mutta pestään sitten tiheämmin. On tuo keltainen niin upea! :)

Miltä Reiman juhlamalliston Taag näyttää sovituskuvissa?

Täällä on tänään satanut viitisen senttiä lunta/räntää ja maisema on taas talvinen. Tuntuu ihan takatalvelta! Onko teillä säilynyt kevät vai palasiko lumi jälleen?

Ajoimme tänään päiväseltään Helsinkiin Linnanmäen kupeessa sijaitsevaan Sea Lifeen katsomaan haita, mustekaloja ja meduusoita. Mukava reissu, josta kertoilen lisää hieman myöhemmin. Isoveikalla oli niin virikerikas ja jännä päivä, ettei illalla meinannut uni tulla silmään ollenkaan ja poika nukahti noin 2 tuntia tavallista myöhemmin.

Leppoisaa lauantai-illan jatkoa!

Vahteristonemäntä

13 kommenttia:

  1. Ihanan pirteä takki! :) Keltainen kyllä selvästi jatkaa voittokulkuaan viime keväältä. Meilläkin on tosiaan kaksi keltaista takkia, toinen rymyhommiin ja toinen siistimpiin menoihin. Ups. ;)

    Just mietin tänään että pitäisi käydä SeaLifessa! Viimeksi taidettiin kolme vuotta sitten käydä, voisi mennä taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! :)

      Minä en vielä viime keväänä löytänyt/hoksannut keltaisia takkeja (paitsi sen isoveikan kevytuntuvan). Nyt keltaista tuntuu olevan tosiaan vähän joka merkillä. Sopii mulle :) Aion itseasiassa hankkia itsellenikin keltaisen kevättakin!

      Meillä oli tuo merimaailman reissu talven ohjelmistossa ja kun kevät nyt tuntuu pienestä takatalvesta huolimatta puskevan päälle, piti hoitaa talvijutut pois alta. Kannattaa ehdottomasti käydä Sea Lifessa, mutta ehkä ruuhkainen lauantaipäivä ei ole se paras ajankohta.

      Isoveikka sai jo paljon irti ko paikasta ja pikkuveikkakin nautti olostaan (eikä pelännyt edes kierroksen alussa olevaa vesiputousta kuten isoveikka vastaavassa iässä).

      Poista
  2. Ihana väriläiskä! Meillä ei ole kaikki entiset lumet vielä ihan sulaneet, mut lisää ei ole tullut, nyt on aurinkoinen pakkasaamu, olispa kiva ulkoilla kun ei tulisi kurakuorrutusta, mut lapset tulee vasta illemmalla... tosin tää säätila taitaa jatkua koko ensi viikon, niin keretään kyllä nauttia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Erotumme liikkeellä ollessamme kyllä äänitasonkin ansiosta, mutta varmistaahan tuo keltainen vielä asian ;)

      Pikkupakkasista saadaan nauttia tosiaan vielä ainakin viikon verran, joten siistimpää ulkoilua on luvassa vielä ensi viikollakin. Mukavaa vapaapäivää sulle! :)

      Poista
  3. Ihan takki!!! Mutta minä arastelen noin arkoja värejä hankkia. Meillähän oli jo kaikki ne vähäiset lumet sulaneet, mutta eilen tuli kunnon kerros ja pakkanen päälle, niin talvi on täällä nyt.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitin tietysti IHANA takki.

      -T-

      Poista
    2. Ihan ihanahan se on :)

      Minäkin arastelin vielä hetki sitten keltaisia takkeja ja myönnän stressanneeni talvella toisenkin kerran poikien keltaisten takkien kanssa.

      Mutta välikausitakki on jotenkin eri asia: sitähän voi pestä huoletta lämpimyyden kärsimättä (vrt. toppatakki). Ja ei tuollakaan takilla (toivottavasti) kuraojassa uida, vaan on sellainen siistimmän menon vaatekappale. Niin siistiä kuin nyt omiin jalkoihinsakin kompastelevan 2 v 8 kk vesselin meno voi olla ;)

      Poista
  4. Ihana väripilkku ja paras väri! ;)
    Olisin minäkin varmaan tuohon sortunut, jos meillä ei olisi sitä keltaista Reiman nuolitakkia, joka näyttää vielä kevään menevän.
    Ehkä vauvalle sitten alesta jemmaan? ;)

    Täälläkin oli jo lumet hyvin sulaneet ja lämpöä +9 muutaman päivän ja nyt taas ollaan lumisissa maisemissa ja pakkasta -5. Mrr..

    p.s. Heitin tuohon Mini rodini postaukseen kyssärin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :)

      Sinuna minä jemmaisin vauvalle keltaisen Fangan-haalarin (sama kuin tuo takki, mutta haalariversio). Olisi aivan ihana teidän pienellä seuraavana keväänä!

      Joo, kyllä tämä nyt takatalvelta tuntuu, vaikka toiset koittaa ensilumeksi väittääkin. Paluu toppaan tuntuu jotenkin tylsälle...

      Kyssäriin vastattu :)

      Poista
  5. Nyt ihan pakko kysyä, et mitä kokoa pipo ja minkä kokoinen pää? Tilasin meille just blogin alekoodilla ton pipon mutta päätin sit kuitenki peruuttaa ku pojan pää omalla mittauksella +51cm ja pipot kuulemma vähän naftia ja kokoja puuttuu just se todnäk oikee eli 54.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pipo on viime kevään mallistosta. Minusta näyttäisi siltä, että tämänkeväinen lippapipo on hieman erimallinen, ehkä syvempikin. Tämä pipo on kokoa 52 cm ja pojan pää ehkä 51 cm.

      Poista
  6. Hei!

    Jos olet myymässä takkia, olisin kiinnostunut. :) Olen yrittänyt metsästää ko. takkia joka paikasta ja heräsin liian myöhään sen ihanuuteen eikä oikean koon ja värin komboa löydy enää mistään. Ilmoittele!

    krista.sakkinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Takki on mitoitukseltaan sen verran reilu, että toivon sen mahtuvan vielä tulevana keväänä. Sen jälkeen voin myydä, tai keväälläkin, jos osoittautuu meille pieneksi. Palaatko keväällä asiaan jookos?

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)