tiistai 12. toukokuuta 2015

Ei!


Huoh. Nyt kiristää pinnaa. Kuopukseni lähestyy 4 vuoden ikää ja se alkaa tuntua. Varsinaisen uhmaiän (jota tahdikkaammin tahtoiäksi nykyisin kutsutaan) jälkeen oli jonkinmoinen suvantovaihe ja nyt on selvästi ilmassa uusi ei-kausi. Jos isoveljeensä tulee, niin tästä tulee tiukkaa taistelua. Sanansäilät on jo teroitettu!

Esimerkiksi tänään on ollut tyypillinen ei-päivä. En riisu, en pue, en pese hampaita, enkä ainakaan tule aamupalalle. Enkä myöskään lounaalle. Mitään ei voi tehdä yhdellä tai kolmellakaan pyynnöllä, vaan joka asiasta pitää taistella. Ohi mennessä voi muksaista kohdalle osuvaa kiusankappaletta, jota äidiksikin kutsutaan. Tämä on uutta; lyöminen oli jo aika päivää sitten kitketty pois kuvioista.

Vähintäänkin esitetään kuuroa tai hymyillään vain ivallisesti pyynnöille. Tai sitten laahustetaan teatraalisen voimattomana ja hitaasti, vaikka varsin hyvin tiedetään, että on ehdittävä bussille. Lyhyesti sanottuna: ärsytetään äitiä kaikin mahdollisin tavoin ja suututaan, kun pyydetään vaikkapa pesemään kädet.

Eikä tilannetta helpota yhtään se, että pojan on vaikea keskittyä. Jo yksivuotiaana huomasimme, miten hän sinkoilee leikistä ja lelusta toiseen - ja ajatus sinkoilee tietysti samalla tavalla. Aivan päinvastainen kuin isoveljensä. Tänä päivänä tuo piirre näkyy niin, että lapsi unohtuu luettelemaan kirjaimia ketsuppipullon etiketistä, kun pitäisi syödä. Tai katselee ruokapöydässä selkänsä takana seinällä olevia piirustuksia ja puhelee niistä ääneen ikäänkuin leikkien ruuan jäähtyessä lautaselle.

Kolminkertainen kehotus, kannustus, uhkailu tai jäähy auttavat vain hetkeksi. Jäähyllä istumisesta poika loukkaantuu niin, ettei suostu tulemaan sielä pois pitkään aikaan ja huutaa pois haettaessa kuin paikallisen palomestarin auto. Meidän pikku-marttyyri. Silti jäähy on meillä käytössä; ainakin se katkaisee tilanteen ja osoittaa edes jollain lailla, että nyt läikkyi yli.

Tunnustan huutavani ja karjuvani, kun pinna palaa. Eihän tuollaista ei-ihmistä jaksa kukaan kauaa katsella. Ja kuitenkin tulee sitten huono omatunto, kun teoriassa pitäisi olla se fiksu kasvattaja. Pah. Ja kyllä minä tiedän, että lapsen oman tahdon kasvaminen on normaalia ja kuuluu kehitykseen...mutta pitikö näiden molempien olla näin tiukalla temperamentilla varustettuja?!?

Päiväkodissakin on huomattu pikkuveikan vaikeus keskittyä ja nimenomaan syömiseen ja pukemiseen keskittyminen on suurin ongelma sielläkin. Eilisessä vasu-keskustelussa todettiin, että keskittymistä "harjoitellaan". Niin, treeni on tosiaan kokopäivätoimista jo nyt, joten minkähänlaiset harkat me kesäksi pannaankaan pystyyn?

Heinäkuisessa 4 v neuvolassa lupasin ottaa puheeksi mahdollisen aistiherkkyyden (jota on myös isoveikalla) sekä univaipan tarpeen. Päiväkodin mukaan pitäisi kesän aikana "harjoitella" pois univaipasta. Hmm, mitenköhän sitä voi ylipäätään harjoitella? Päiväsaikaan lapsi hoitaa vessareissunsa sujuvasti itse, eikä vahinkoja satu. Mielenkiinnolla odotan, mitä tuumaavat neuvolassa aiheesta.

Pikkuveikka on varsin kiinnostunut kirjaimista ja tunnistaa suurimman osan aakkosista, sekä hahmottaa, millä kirjaimella monet sanat alkavat. Lisäksi hän laskee mielellään asioita ja kyselee jatkuvasti yksityiskohtaista tietoa esimerksi eri eläinlajien ruokavaliosta. Ilmansuunnat väli-ilmansuuntineen ovat hallussa niin, että isoveikkaakin harmittaa. Poika saattaa helposti katsella tunnin verran itsekseen lastenkirjoja tai tekemiäni valokuvakirjoja. Silloin ajatus ei sinkoile yhtään.

Tuntuukin, että kiinnostukset kohteet ja uuden tiedon ahmiminen vievät hänen kaikki ajatuksensa ja rutiineille ei tahdo löytyä tilaa. Vahteristonmäen keittiöpsykologian mukaan pikkuveikalla on lievä asperger, kuten taitaa olla isälläänkin. Ei kuitenkaan ihan tyypillinen tapaus, sillä poika on kuitenkin empaattinen, hellä ja löytää helposti kavereita. Enkä siis todellakaan ole mikään aspergerin tuntija, kunhan tässä pohdiskelen.

Mutta kysymys kuuluukin, mitä tehdä arjessa, kun lapsi vaan ei tottele? Tunnen itseni tosi tyhmäksi ja keinottomaksi monta kertaa päivässä, kun uhkaan karkkipäivän väliin jättämisellä tai lelun takavarikoinnilla. Ne ovat ainoita jollain lailla toimivia konsteja tällä hetkellä. Ehkä eivät kuitenkaan enää ensi viikolla.

Asuuko teillä pieniä ei-ihmisiä? Millaisia rangaistuksia teillä käytetään? Miten hanskaatte päivittäiset siirtymätilanteet?

Olen näköjään aika tarkalleen vuosi sitten narissut samasta aiheesta ;)

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista - bloggari

16 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta! Kaikinpuolin kuulostaa samalta kun meidän 4,5 v! Kaikki mitä pyydetään tekemään on ei eikä mikään kaunis puhe tai suostuttelu auta. Ja sitten herkkisäitin omatunto soimaa kun ainoat keinot ovat uhkailu ja kiristys. Myös tuo keskittymisongelma on tuttua (pukiessa unohtuu laulelemaan tai ilveilemään peliin), 4 v. neuvolassa lääkärikin kyseli keskittymisestä mutta sanoi että ei huolta kun kiinnostavan aiheen tullen osaa pysähtyä ja keskittyä, mutta seuraillaan. Meillä poika on erityisherkkä ja aistit ovat myös erittäin tarkat ja se tuo oman mausteensa tuohon ei-vaiheeseen.
    Yövaipasta pakkoa sanoa että yritimme tarratauluilla ja keskustelulla ja vaikka millä lahjonnalla eroon yövaipasta kun esim. yökylässä on kuiva mutta ei onnistunut. Hiljaa "unohdimme" sitten yrityksen ja kappas vaan, kuukautta myöhemmin vaippa on turha. Joten kaikki aikanaan, sanoisin😄
    Tässä ei tainnut olla vinkkejä mutta jos sitä vertaistukea...
    -J-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos voin olla vertaistukena :) Kuulostaa tosiaan samanlaiselle tuo kuvauksesi teidän nelivuotiaasta. Tsemppiä teillekin!

      Joo, näiden "herkkisten" kanssa (joita meillekin on siunaantunut kaksi erityyppistä tapausta) on ihan omat kuvionsa arjessa ja erilaisissa "vaiheissa".

      Meillä on sinänsä ilmeisesti jotenkin pitkittynyt tuo univaipasta pääsy, kun päiväkuiva poika oli kuitenkin jotakuinkin 3 vuotta täytettyään ja heinäkuussa tulee tosiaan ikää se 4 v. Emme ole kokeilleet mitään konsteja univaipasta pääsyn kanssa, kehuneet vain kuivasta vaipasta (mutta emme moittineet märästä). Vaippaa tarvitaan myös - tai oikeastaan eniten - päiväunilla. Kun pikkuveikka oli kesän ja syksyn kokopäivähoidossa, hän häpesi päiväunivaippaansa ja koki sen vaikeaksi, kun ryhmän muut eivät tarvinneet enää vaippaa. Taisi joku kaveri siitä kiusatakin ja nimitellä vauvaksi :(

      Niinhän se yleensä menee, että joku uusi taito tai asia opitaan juuri silloin, kun siihen ei kiinnitetä mitään huomiota. Välillä tuntuu, että päiväkodissa ei oikein anneta aikaa lapsen yksilölliselle kehitykselle, vaan kaikki yritetään puristaa ulos samasta muotista.

      Poista
    2. Tuo on tosi harmi että päiväkodissa ei anneta kuitenkaan tarpeeksi aikaa lapsen omalle kehitykselle, pitäisi olla hoitajilla herkyttä hoitaa vaippa-asiat niin etteivät muut pääse kiusaamaan.
      Meilläkin siis päiväkuiva oli jo ollu 1,5 vuotta ennen kun yövaippa alkoi kuivana pysyä!
      Tsemppiä arkeen!

      Poista
  2. Epäilenpä, että neuvolassa sanotaan univaipan olevan vielä ihan normaalia tuossa iässä. Jos hän tosiaan öisin pissaa siihen vaippaan toistuvasti, en tiedä miten siitä harjoitellaan pois. Se on kypsymisen tulos. Muistaakseni joku rajapyykki on, että 5-vuotiaan yökasteluun jo saisi apua/tutkimuksia. Mutta joillain se vain kestää.

    Oletko kokeillut palkitsemista toivotusta käytöksestä? Ottaisitte vaikka yhden asian kerrallaan (vaikka aamulähdöt) ja hyvin sujuneesta pukemisesta saisi tarran tms. ja niitä kerättäisiin jotain isompaa juttua saavuttaakseen. Voi toimia tai sitten ei.

    Jäähyä käyttäessä on tärkeää, ettei lapsi jää yksin vaikeiden tunteiden kanssa (sanovat psykologit). Tilanne voi vain pahentua.

    Lapset ovat hermoja raastavia eri tavalla eri ikäisinä. En usko, jos joku väittää ettei ikinä mene hermot ja ärsytä lapsen käytös. Ei paljon lohduta, mutta semmosta se vaan on. Tsemppiä tähänkin vaiheeseen :).

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä tosiaan nähdä, mitä ovat neuvolassa mieltä tuosta univaipasta (jota siis tarvitaan myös päiväunilla). Niinhän se tosiaan on, että vasta 5-vuotiaan kanssa aletaan tilannetta tutkia. Päiväkodilla (ryhmän vetäjällä?) on joskus ihme kiire puristaa lapset samaan muottiin :(

      Olen miettinyt palkitsemista jouhevasti sujuneista aamutoimista, mutta se on vielä kokeilematta. Kiitos muistutuksesta :) Pottailussa käytettiin aikanaan tarroja apuna ja niistä oli kyllä ainakin jonkinlaista apua.

      Kiitos tsempeistä, taas kerran :)

      Poista
    2. Taas riippuu niin päiväkodin henkilökunnasta miten suhtaudutaan mihinkin. Tietyt ns.normit on kehityksen Oulussa ja ammattilaisena pitäisi tietää kehityksestä. Tässä tapauksessa henkilökunnan tulisi muistaa että yökastelu on normaalia vielä 5-vuotiaana, jopa kauemmin.
      -T-

      Poista
    3. Niinpä. Itsellä tulee mieleen sellainen seikka, että joillakin päiväkodin henkilökunnasta on sellainen tyyli, että lapsi pitäisi saada kaikessa mahdollisimman nopeasti "isoksi", vaikka väkisin. Minullekin mainostettiin suureen ääneen pikkuveikan aloittaessa päiväkodin, kuinka samanikäinen tyttö oli saatu hetkessä pois päiväunivaipoista, vaikka kotona oli niitä käyttänyt.

      Saa nähdä, muuttuvatko asenteet sitten, kun kyseiseen taloon tulee myös alle kolmivuotiaita.

      Poista
    4. Siis kehityksen kulussa. Ei Oulussa.

      Poista
  3. Kuulostaa niin tutulta. Siirtymävaiheet, unohtuminen haahuilemaan kaikkea muuta kuin niitä rutiineja, jotka vain pitäisi hoitaa... Meillähän näiden siirtymien kanssa (ja kaiken muunkin kanssa) taistellaan edelleen. Juuri tuli koulusta viestiä, kuinka neiti siirtyy edelleen hitaasti välitunnille ja sieltä takaisin... ja odotuttaa muita, kun ei suostu lopettamaan omia juttujaan, vaikka opettaja monesti kehoittaa. Oppimiskyvyssä ei ole puutteita, vain rutiinien hoitamisessa. Huoh! Kerro, jos löydät keinot saada rutiinit sujuviksi. Meillä kotona arki sujuu, kun lempeästi patistellaan ja siirretään lapsi toimesta toiseen. Joskus menee hermo täälläkin ja huudetaan, mutta yleensä se ei johda mihinkään. Iän karttuessa on hommat tulleet hieman sujuvammiksi, muttei oma-aloitteisuus ja siirtymätilanteet ole vielä läheskään sitä, mitä esimerkiksi itsellä saman ikäisenä.

    Ai niin, ja nykyään meillä toimii rangaistuksena melko hyvin kotiaresti, jolloin tarkoituksena on enemmänkin hillitä ylikieroksilla käyvää päätä kuin varsinaisesti rankaista mistään. KAverit ovat tärkeitä ja oman reviirin laajentaminen nyt melko suurta. Välillä tuntuu, että pieni pää on pyörällä ja pari päivää kotiympyröissä auttaa keskittymäänkin paremmin.

    Siirtymätilanteet eivät suju ilman apua vielä monessakaan kohtaa. Aamuisin tyttö saatellaan koulumatkalle, iltapäivällä haetaan iltapäiväkerhosta tai vaihtoehtoisesti tulee itsenäisesti, jos joku on ottamassa tiettynä aikana vastaan. Erityisen ylpeä olen ollut siitä, että omista tavaroista ja itsestä huolehtiminen sekä sovituista säännöistä kiinni pitäminen ovat ottaneet huiman edistysaskeleen nyt kevätlukukauden aikana. Ehkä tämä tästä. Ajan kanssa :) Tsemppiä teillekin vaikeuksien voittamiseen, Lapsen tukeminen ja kannustaminen sekä ohjaaminen varmasti auttavat. Toisaalta myös itsenäiseen toimimiseen kannustaminen ohjatusti vie varmasti eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teiltäkin löytyy pieni (vähän isompi pieni) haahulija :) Kiva kuulla, että iän myötä rutiinit hieman helpottuvat, mutta varmasti tämä käytös on tosiaan myös sellainen luonnejuttu, joka vaan osa lapsen persoonaa nyt ja aina. Mulla on sinänsä vertalukohdetta, kun isäntä on samanlainen "unohtuja" ;)

      Tuo on varmasti hyvä, että lapsella on myös rauhallisia koti-iltoja kaverien kanssa juoksemisen vastapainoksi. Täytyy muistaa tämä itsekin, kun isoveikka alkaa koulun myötä laajentaa kulkemistaan ja kaveripiiriään. Itsekin tarvitsen verrattain paljon omaa rauhaa ja rentoutumista, joten ymmärrän kyllä tämän tarpeen hyvin.

      Tuo pienen koululaisen saattelu/vastaanottaminen on nyt kovin ajankohtainen meilläkin, kun koulun alkuun on enää kesän verran matkaa. Olen ilmoittanut isoveikan iltapäiväkerhoon, sillä en vielä tiedä, olenko syksyllä töissä vai en. En tunnu mukavalta ajatus, että poika olisi neljä tuntia yksin koulupäivän jälkeen. Aamulähtöjä en ole vielä aktiivisesti suunnitellut, mutta kyllä poika niihin varmasti alussa apua tarvitsee. Toivottavasti koulupäivät eivät ala kovin myöhään (jos olen töissä). Isi on ottanut kesäloman elokuulle pojan kouluunlähtöä tukeakseen.

      Kiitos tsempeistä, eiköhän tämäkin vaihe tästä kahlata läpi. Tsemppiä myös teille! :)

      Poista
    2. Meillähän neiti oli näiden ongelmien takia kahden lapsen paikalla pari vuotta päiväkodissakin. Haahuilu ja muihin kuin tehtävään rutiiniin uppoutuminen on toki luonteenpiirre sekin, mutta ohjaamalla oikeisiin toimiin, sujuu arkikin jotenkuten. Ilmotin kans tytön vielä aamu- ja iltapäiväkerhoon ensi vuodeksikin. Vaikka kehitys itsenäisessä toimimisessa on ollut huimaa tämän vuoden aikana, on iltapäivät silti pitkiä olla yksin. Pikkukoululaisten päivät päättyvät kuitenkin pääsääntöisesti jo puolenpäivän aikaan.

      Meillä myös isukki on haahuilija ja maailman hajamielisin asioiden unohtelija. Välillä ihmettelen, miten muistaa työnsä hoitaa ja reissaakin paljon. Ehkä se arjen pyörittäminen onkin se elämän haastavin juttu -toisille :D

      Poista
  4. Mä en edes muista koska meillä alkoi tuo uhmailu. Joskus reilu 2 vuotiaana? Eikä loppua näy. Minin syntymän jälkeen (eihän siitä olekaan kuin 1v 7kk) se on ollut jatkuvaa. Ärsyttää eniten aamut, kun ei saada yöpukua pois, ei tulla syömään, sitten halutaankin syömään. Ruokailu, pukeminen ja suihkussa käynti on yhtä tappelua. Nukkumaan meno on nyt kohta puoli vuotta ollut sujuvaa. Ärsyttää kun lapsi itkee sit lopulta, että haluan olla kiltisti. Yleensä totean, että ymmärrän kyllä mutta ole sitten niin kuin pyydetään äläkä koko ajan ärsytä. Mitäpä siihen paljon muuta voi sanoa.

    Ulos ei lähdetä vaikka itse ensin halutaan. Venytellään pukemista puolituntia mutta kun päästään ulos niin siellä ollaan sitten tosi monta tuntia ja sen jälkeen (yleensä) ollaan paljon iloisempia.

    Mikään ei siis käy ja kaikkea (idioottia) ympärillä matkitaan. Ärsyttää suunnattomasti kun näkee selvästi, että nyt on se kausi et imee vaikutteita kaikesta (huonosta seurasta....)

    Ja jep.. huutaminen on ihan normaalia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläkin? :)

      Meillä on isoveikan (6, 5 v) kanssa tuota samaa, että lopulta itkee, että yrittää totella, muttei vaan "muista". Pikkuveikka ei ilmaise aktiivisesti katuvansa huonoa käytöstään, vaan kaikki on jonkun toisen vika, mutta hän onkin temperamentiltaan potenssiin kolme ja toisaalta vielä pieni.

      Ulkoilu tekee meilläkin hyvää kaikkien hermoille. Pihalle jäävät yleensä kiukut ja kitinät. Toisaalta vauhdikkaita leikeistä sisälle tulo on joskus pullonkaula, kun pitäisi malttaa riisua toisen kanssa samalla painimatta ja rauhoittua ruokailuun.

      Myös tuo vaikutteiden imeminen kuulostaa liiankin tutulta. Huoh. Miten se onkin niin, että lapsen mielestä on "cool" juuri sen kaverin käytös, jonka äiti jättäisi mielellään pois lapsen tuttavapiiristä. Kai se on pienestä asti niin, että niitä rohkeita ja itsestään kovaa ääntä pitäviä johtajatyyppejä ihaillaan ja matkitaan.

      Voimia teillekin uhmailijoiden kanssa! :)

      Poista
  5. Niitä kausia, niitä kausia - joskus kivempia, joskus ihan jotain muuta... Piti ihan kaivella arkistoa, kun muistin, että aihetta sivuten olen jotain kirjoittanut

    http://vari-epa-suora.blogspot.fi/2013/01/arrrsyttaa.html

    Eli meillä oli Vihreällä yksi jänkäämis-kausi, ja se korostui nimenomaan siirtymätilanteissa. Ei se onneksi kauan kestänyt, voin jälkikäteen todeta, ja varmaan kun huomasin tuon, että liittyy siirtymiin, niin aloin valmistella lasta hyvissä ajoin siihen mitä seuraavaksi tapahtuu. Jos nyt ihan mahdottomaksi menee, niin auttaisikohan joku "lukujärjestys", missä on järjestyksessä ne asiat mitä pitäisi tehdä esim. aamulla - siitä voisi lapsi ruksia itse tehdyt asiat tai hyvästä toiminnasta laittaa tarran tms.

    Erilaisilla temperamenteilla on meidänkin lapset, jokainen omanlaisensa. Pienimmällä ei ole sellaista vastaan tinkaamista ollut, mutta hällä on välillä kausia, kun on ihan valtavan herkkä. Käskemisestä tai kieltämisestä voi saada hirmuisen itkukohtauksen, josta rauhoittuminen kestää. Voi se sellainenkin ottaa hermoon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lukujärjestys on hyvä idea! Kuvilla toteutettuna tietenkin. Esim. aamutoimet kuvina ja kuvan saa kääntää kun homma tehty.
      -T-

      Poista
    2. Niin, onneksi meille ei näytetä ennen lasten hankkimista videota, millaista lapsen kasvatus voi uhmaikäisen kanssa olla ;) Tai vastaavasti koliikkivauvan hoito, herkän lapsen arki, murrosikäisen kanssa taistelu...Huh heijaa.

      Tuttua siis teilläkin tämä joka asiasta vänkääminen. Toivottavasti meilläkin jää tämä vaihe lyhyeksi, vähän kyllä epäilen, kun tämä kakkonen on muutenkin niin tiukka persoona ja isoveikankin kanssa vängättiin pitkään.

      Mutta päivä kerrallaan ja hyviin hetkiin tukeutuen. Kiitos hyvästä vinkistä, tuo lukujärjestys kuulostaa kuningasajatukselle! Taidan lisätä kuviin vielä sanat mukaan, kun tämä pikkumies niitä kirjaimia niin rakastaa. Vai unohtuuko hän sitten lueskelemaan niitä lappuja liikaa...

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)