lauantai 26. syyskuuta 2015

Sateenkaaren päässä
















Metsä on paras paikka. Se rauhoittaa jopa riehuvan leikki-ikäisen hetkessä ja tuo häsläämisen tilalle miljoona kertaa kiinnostavampaa tekemistä. Sumuisena syysaamuna, kun sammal tuoksuu ja puolukat punertavat, on ihana tarpoa ruskan värjäämässä varvikossa ja kiivetä kiville. Pureskella kesän viimeisiä ketunleipiä ja kurkistella mörrimöykyn koloon. Hengittää kostean raikasta metsää ja ihastella hämähäkkien taideteosmaisia saalistusseittejä oranssina hehkuvien kielonmarjojen lomassa. Äkkiä edestämme karkaa jänis.

Metsäretkellä pääsi ekaa kertaa käyttöön Molo Kids Hopla Rainbow välikausitakki. Tämä on meidän ensimmäinen Rainbow kuosin tuote ja hankin sen kesäalesta. Sateenkaaren värit eivät onneksi aiheuta edelleenkään migreeniä, vaan päinvastoin: ihanaa väriloistoa! Molon laatu on tuttu entuudestaan ja Hopla malli tuli tutuksi isoveikan viime keväisestä kettutakista. Tykkään. Tämän sateenkaaritakin koko on 122 cm, eikä se ole ollenkaan liian suuri meidän 114 cm pitkäksi venähtäneelle nelivuotiaalle. Onneksi en hankkinut 116 senttistä!

Housut ovat aiemmin esittelemäni Travallen SuperRemut. Hienosti toimivat nämä meille uudet välikausihousut haasteellisessa maastossa ja ainakaan ensimmäisen kivilläkiipeilysession jäljiltä ei polvissa näy naarmun naarmua. Housujen suora lahje nousi kiipeillessä ja varsinkin kiviltä alas laskiessa herkästi ylös, joten tämän ikäisen tempputaavin housunlahkeet saisivat mielestäni olla vielä mallia suppu+jalkalenksu (jollaisia Travalle myös valmistaa). Napakka lumilukko saattaisi auttaa suoran housunlahkeen paikallaan pysymistä kovassa menossa.

Märällä sänkipellolla ja vähintään yhtä kostealla metsänpohjalla pikkuveikka kirmasi Reimatec lenkkareilla, jotka olen niinikään hankkinut kesäalesta. Sukat pysyivät kuivina ja pohjat pitivät hyvin liukkailla kivillä. Reiman hanskat ja pipo ovat viime keväiset. Pipon vihreä sävy sopii nippa nappa sateenkaaren väreissä loistavaan takkiin. Jäin kyllä kaipaamaan aivan ohutta ja juuri oikean sävyistä (kuitenkin yksiväristä) pipoa tämän herkkutakin kaveriksi. Mielellään tietysti sellainen, joka mätsäisi myös oranssin Reiman Taag takin kanssa ;) Millaisen pipon sinä valitsisit Rainbow kuosin kanssa?

Metsässä huomasin ihmetteleväni, miksei me tehdä enää metsäretkiä yhtä usein kuin ennen. Vaikka miten yritän, en keksi hyvää selitystä. Viime aikoina aamupäivät ovat helposti hujahtaneet sisätiloissa, kun ensin saatellaan isoveikkaa kouluun ja pian jo otetaan kotiin palaava poika vastaan tien yli. Siinä välissä tulee siistittyä keittiö aamupalan jäljiltä, pestyä/korjattua pyykkiä ja laitettua päiväruokaa. Ei, netissä ei tietenkään tule roikuttua. Pois se minusta. Onneksi nyt on näitä upeita sumuisia syysaamuja ja on suorastaan pakko lähteä heti aamusta ulos syksyä ihastelemaan!

Mikä on teidän lempparisetti välikauteen? Oletteko käyneet jo ihastelemassa syksyistä metsää?

Mukavaa viikonlopun jatkoa! Nautitaan syksystä!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

11 kommenttia:

  1. Meillä 112cm (2kk) sitten ja 166 setti jo nafti. Metsäretkellä käytiin tänään ja huomenna mennään uudestaan. Rakastuttiin paikkaan, kun ei ollut hirvikärpäsiäkään :) ihana viettää aikaa perheen kanssa rauhallisessa paikassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne pojat venyy! Teilläkin on siis kasvuspurttia ilmassa.

      Olen tässä itse törmäillyt viime aikoina siihen, että koko on tosiaan vain liuta numeroita - koot tosiaan vaihtelevat kovasti eri valmistajien välillä ja sitten on vielä vaatteiden ja lasten vaihtelevat mittasuhteet.

      Meidän lähimetsässä ei onneksi ole (vielä) hirvikärpäsiä, kun on asutusta molemmin puolin. En voi sietää niitä hämähäkkimäisiä otuksia, jotka ryömivät vaatteiden alle ja hiusten sekaan. Hyi!! Myönnän välttäväni isompia metsiä tähän aikaan vuodesta juuri noiden hirvikärpästen vuoksi.

      Poista
  2. Minä hankkisin tuohon settiin ja oranssiin taag-takkiin yhdistettäväksi mustan pipon. Tuo vihreä sopii kyllä myös tuohon takkiin. Ehkä teillä musta pipo löytyy kaapista?

    Ja metsässä viihdytään joo.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa ajattelin minäkin: musta pipo toimisi varmasti niin sateenkaaren sävyjen kanssa kuin oranssin unelman ohessa.

      Voitko uskoa, meiltä ei löydy kaapista mustaa pipoa kummallekaan pojalle! Viime aikoina olen onneksi älynnyt jättää kuosipipojen hamsteroinnin: ne kun eivät käy juuri minkään kanssa.

      Poista
  3. Tytöllä on käytössä monta kivaa settiä välikauteen. Keväällä vk-vaatteita sai pitää pitkään ja näyttää vähän, että syksy mennään samalla kaavalla :D Eilen tyttö mökkeili Molon vk-housuissa ja Reiman Taag -takissa. Se oli varsin toimiva setti. Taag on loistava vapaa-ajan ulkoilutakki, kun siinä on sen verran isot taskut, että kännykkä mahtuu mukaan.

    Me ollaan metsäilty tosi vähän. Lähinnä vain mökillä, koska tässä talon takana olevassa metsässä ulkoilee myös paljon koiria, jotka jättävät pommejaan sinne tänne. Eli kotimetsässä tulee valitettavasti vain vihaiseksi, jos yrittää tiirailla muutakin kuin paikkaa, johon jalkansa asettaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltähän tuo näyttää, että välikaudesta saadaan taas kerran pitkänlainen. Eikä siinä mitään, jos näin kuivana ja kauniina pysyisi tämä syksy :)

      Teillä on otettu jo ohuella vanuvuorilla varustettu Taag käyttöön. Samaan aikaan meillä tapellaa, jos aamulla joutuu laittamaan ohuen kuoritakin kouluun hupparin sijaan...Taagin taskut on tosiaan mahtavat kaikenlaisia aarteita varten. Täytyykin sovitella pikkuveikan oranssia ihanuutta tässä joku päivä.

      Nuo koirien jättämät yllärit ärsyttävät minuakin. Meidän pihan takaa lähtevällä polulla saa olla tarkkana, mutta sen jälkeen metsässä ja kuntopolulla voi liikkua onneksi huoletta. Kävelyteiden varret ja ojanpientareet ovat sen sijaan aivan miinoitettuja. Mikseivät ihmiset opi korjaamaan lemmikkinsä aikaansaannoksia?

      Onneksi teillä on mahdollisuus metsäillä mökkimaisemissa puhtain kengänpohjin :)

      Poista
  4. Mä laittaisin kans mustan tähtipipon noiden takkien kaveriksi (esim. Nameit on edullinen) :)

    Meillä on kuopus varmaan samoja mittoja kuin teidän kuopus, ja hällä menee vielä 110 Reiman denimtakki tämän syksyn eikä ole kinttana tms. 116 Molon softshell sitten mahtuu vielä ensi vuonnakin. Housuissa taas otettiin jo 122 Molot.

    Koululainen on jotain 124cm tms ja hällä Reiman 122 takissa on vielä kasvunvaraakin. Toisaalta 128 Molon housut on jo sellaiset että nilkat vilkkuu - vähän pelkään toppahousujen puolesta jotka on 128 ja 134, kääk! Tosin talvikengät on varrellisia, joten toivottavasti ne nyt ei liian lyhyet ole lahkeista.

    Metsässä käydään milloin päästään, tässä ei kävelymatkan päässä sellaista varsinaista metsää ole (enempi ryteikköä eikä mitään kangasmetsää missä voisi käyskennellä), joten harvinaista se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mun varmaan täytyy musta pipo saada tämän takin ja oranssin Taag:in kaveriksi. Kiitos vinkistä, täytyykin tsekata name it.

      Eli vaikuttaisi siltä, että Mololla vaihtelee koot melkoisesti tuotteiden välillä. Hyvä tietää.

      Itse vertailin tänään Reiman ja Remun mitoitusta ja huomasin Reiman lahkeen olevan samassa koossa noin 4 cm pidempää, mutta Remun haalarinrunko ja haalarin kokonaispituus on kuitenkin suurempi.

      Me soviteltiin tänään myös hieman jemmassa olevaa toppaa ja totesin, että isoveikalla riittää hyvin koko talveksi Reimat koossa 140. 134 cm:kin olisi mahtunut, mutta 140 ei ole yli-iso sekään ja elättelen toivoa, että josko noista olisi jopa kahdeksi kaudeksi (voiko sellaista ihmettä tapahtua?).

      Pikkuveikan 116 cm haalari puolestaan ei välttämättä mahdu enää kevättalvella kunnolla. Onneksi hänelle on myös 122 cm takki. Minkähän kokoiset housut sen kaveriksi uskaltaa hankkia?!? Jestas tätä pienten venymistä!

      Toivottavasti teillä toppahousujen pituus riittää koko talveksi ja onneks varsikenkä antaa tosiaan hieman anteeksi naftia lahkeenpituutta. Ja eikös lapset kasva kesällä nopeammin kuin talvella? ;)

      Poista
    2. En ole huomannut ulkovaatteissa Mololla koon vaihtelua (paidoissa kyllä eri mallien välillä voi olla erilaista mitoitusta) - ulkohousuja nyt vaan sattui olemaan tuon kokoisia, en olisi arvannut että ekaluokkalaiselle olisi jo tarvinnut niin isot (pitääkö kevääksi sitten olla 134 vai 140??? kuulostaa älyttömältä!!!)

      Poista
  5. Vielä aiheen vierestä: Ajattelin sinua tänään kun kävin Tigerissä. Siellä oli tosi kivoja juttuja Halloween-teemalla. Ja halpoja ovat. Jos teillä on taas perinteiset kauhusynttärit tulossa....?
    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana että ajattelit :) Kiitos vinkistä, täytyykin tsekata Tiger, kun joka tapauksessa menen huomenna kaupunkiin.

      Meillä odotetaan jo kovasti Halloweeniä! :O Markkinamiehet ovat olleet ajoissa ja ruokakaupassa notkuu jo hylly kauhukrääsää. Meillä on aika kivasti kyseistä lajia menneiltä vuosilta, mutta aina sitä on hyvä hieman täydentää. Arpitatskoja ostin jo, vaikka niitä löytyy yhdestä otsasta edelleen ihan luomunakin...

      7-vuotissynttäriteemaa ei ole vielä päätetty saati mietitty, mutta toivottavasti se taas kääntyy kummituspuolelle ;)

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)