Jauhoisia poskia vahteristonmäellä

 

 

Isoveikka on kysellyt pitkään, että milloinkas me taas leivotaan pullaa. Kesällä ei tullut ryhdyttyä tähän puuhaan, joten onhan viime kerrasta tosiaan jo aikaa. Keskiviikkona päiväkodista tultua pyöräytin taikinan ja päästin nuoret leipurit valloilleen! :)

Taikinan teen ihan käsin Rainbow-vehnäjauhopussin ohjeen mukaan. Rasvana käytän voita ja hiivan pitää olla tuorehiivaa (kohottaa aivan eri lailla kuin kuivahiiva). Puolen litran taikinasta tulee mukavasti muotoiltavaa kahdelle pienelle leipurille ja äidille. Kolme pellillistä pullaa saatiin paistumaan, vatsaan mennyttä taikinamäärää on vaikea arvioida ;)

 



Tärkeintä leipomisessa on tietenkin se maistelu. Niin kypsän pullan kuin taikinankin. Taikinan syöminen taitaa olla paras osuus koko puuhassa :)

Näitä kuvia katsellessa huomaan, että pikkuveikalle pitää hommata oma leivontaessu. Tuo Ikean hihallinen ruokalappu on jäänyt hihoista auttamattoman pieneksi. Oliskohan Finlaysonin poistopäivillä vielä Aappa-essua jäljellä?

Sama homma on kaulimien suhteen. Tarvitaan toinen lasten kaulin. Tästä ainokaisesta meinasi tulla kunnon sota veljesten välille, kun pikkuveikka hoksaa jo, ettei taikinapyörä ole sama asia ;) Katsokaa, miten keskittyneesti nuori herra kaulii omaa taikinaansa.

Teimme pääasiassa kierrepullia korvapuustitäytteellä (voi, kaneli, sokeri). Lisäksi rusinoita. Paaaljon rusinoita, kuten isoveikan rusinatiheydestä voi päätellä. Kovin rusinainen pulla ei vaan jaksa kohota kunnolla, mutta onko tuo nyt sitten niin vaarallista.

Pikkuveikalla oli tärkeä tehtävä: asetella valmiit pullat paperivuokiin. Taustalla taikinansyöntitauolle määrätty isoveikka lipoo omaa tekelettään. Eihän se ole syömistä, eihän? ;)

 

Leipurit keskittyivät työhönsä. Kaulitaan ja taputellaan.

 

Leipominen on kokonaisvaltainen kokemus kaikille aisteille. Veljekset kokeilevat, miten pehmeältä taikina tuntuu poskea vasten :) Kyllä oli jauhoisia miehenalkuja, kun kaikki pullat olivat valmiita!

Olen tosi iloinen siitä, että aiemmin käsien likaantumista kaikin tavoin välttänyt aistiherkkä isoveikka voi tänä päivänä leipoa näin vapautuneesti ja jopa nauttia siitä :)

 

 Ja sitten piti maltaa vielä odottaa, että pullat saadaan paistettua. Isoveikka tosin ehdotti, että voisi aivan hyvin syödä omat superrusinapullansa raakanakin...mutta kyllä kaikki kuitenkin käytettiin uunin kautta.



Tuoretta pullaa! Omatekoisia pullia iltapalan "jälkiruokana" :) Aah...

 

Pikkuveikka maistoi omaa luomustaan. Pulla ei ole tämän herran suosikki, mutta hieman sentään maistoi kypsääkin pullaa runsaan taikinansyönnin jälkeen.

Leipomisesta lasten kanssa tulee hyvä mieli, vaikka se varsin sotkuista puuhaa onkin ja jälkien siivoaminen vie myös oman aikansa. On palkitsevaa nähdä poikasten nauttivan käsillä tekemisestä ja oman työn tuloksista. Toivon, että saisin istutettua poikiin ruuanlaiton- ja leipomisen kipinän, josta olisi iloa ja hyötyä heille ja heidän perheilleen tulevaisuudessakin. Olisi mukavaa, jos heidän sukupolvensa miehet leipoisivat aikuisenakin :)

Mukavaa viikonalkua kaikille!

t. Vahteristonemäntä

p.s Toivon, ettei kukaan ota stressiä/huonoa omatuntoa leipomisesta/leipomattomuudesta. Jos aikaa/halua itse tekemiseen ei ole, kaupan pakastealtaasta tai lähileipomosta löytyy mainioita vaihtoehtoja :)