tiistai 10. syyskuuta 2013

Keltaiset housut ja täivaroitus



Vein tänään aamulla isoveikkaa päiväkotiin tuntia normaalia myöhemmin ja osa lapsista oli jo ulkona. Poika oli valinnut jalkaansa Marakattimarssin keltaiset housut valkoisilla palloilla. Keinuissa istuvat pojat kiinnittivät huomiosa housuihin ja sanoivat toisilleen "Kato, tolla on keltaiset housut! Hah hah haa..." Onneksi isoveikka ei tainnut kuulla tuota, sillä huomasi juuri kauempana oman ryhmänsä lapsia ja kiirehti heidän luokseen. Kaverit olivat tosi iloisia isoveikan ilmestymisestä ja halasivat häntä oikein porukassa! Voi miten tuntui hyvältä: lapseni on odotettu kaveri! :)

Äitinä tuo kommentti housuista tuntui kyllä pahalta. Nytkö se jo alkaa? Alle viisivuotiaana? Arvostellaanko jo tuon ikäisten keskuudessa sitä, mitä toisella on päällä? Aloin myös miettiä sitä, joutuuko poikani vielä kärsimään äidin verrattain värikkäiden vaatemieltymysten vuoksi? Onko pian edessä se aika, jolloin retrot kuosit ja räiskyvät värit eivät enää sovi?

Tiedostan toki, että se päivä on vielä edessä, jolloin isoveikka haluaa pukeutua massan mukaisesti, mutta toivoisin sen olevan vielä kaukana tulevaisuudessa.  Koulussa ehkä sitten? Ja tietenkin toivoisin myös, että osaisin kasvattaa pojasta niin vahvan, että hän laittaisi ne kananpojankeltaiset pöksyt tai punapalloisen paidan päälle, jos hän niistä itse tykkää. Riippumatta siitä, mitä muut sanovat. Ainakin sitten murrosiän jälkeen, jollei aiemmin.

Onko teillä muilla värikkäästi lapsenne pukevilla vastaavia kokemuksia? Missä vaiheessa retrokuosit ja räiskyvät värit vaihtuvat mustaan ja harmaaseen?

Bonuksena päivään saimme tiedon, että isoveikan päiväkodissa on täitä!!! Vasta kuukausi päiväkotiuraa takana ja nyt jo tällaista! Kuulemma joka syksyinen vitsaus ja tilannetta pitää vain tarkkailla. Onneksi kyseisiä loisia on toistaiseksi vain päätalon puolella ja isoveikan ryhmä on siis erillisessä sivurakennuksessa. Mutta kuitenkin. Voitte kuvitella, miten päätäni kutittaa tälläkin hetkellä pelkästä ajatuksesta! Täytyykö tässä nyt hankkia heti täikampa ja -shampoo vai miten tässä toimitaan? Voi yöks...Täytyy kysyä huomenna tarkempia ohjeita päiväkodilta. Kokemuksia aiheesta?

t. Vahteristonemäntä

15 kommenttia:

  1. No onpa kurjaa tuollainen kommentointi housujen väristä... Äh, jotenkin lannistavaa! :/ Ilmeisesti olisi paras jos lapselle laittaisi risat tummansiniset verkkarit jalkaan...

    Voi ei, täitä! Onkohan meidänkin pk:ssa jo... :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tuollainen lannistaa :/ Tosin luovuttaa sen kyllä vielä aio! Keltaisella energialla eteenpäin vaan :)

      Toivottavasti täit saadaan pysymään kurissa, eikä tulee mitään epidemiaa kenenkään päiväkodissa.

      Poista
  2. Tuo on niin inhottavaa! Itsellä pistää aina vihaksi, kun joskus kuulee tuollaista. Voi miksi kaikki ei osaa kasvattaa lapsiaan.. Valitettavasti kun nuo kommentit ja jutut tulee kotoa, vanhemmat kertoo mikä on tyttöjen ja mikä poikien väri jne. :(
    Tietysti jokaisen oma asia mitä opettaa, mutta kannattasi myös opettaa että jokainen saa pukeutua miten haluaa ja että ketään ei saa kiusata vaatteista.
    Itse ainakin opetan lapsille näin että jokainen saa pukea mitä haluaa ja mitä väriä haluaa, poikien-tyttöjen värejä ei ole olemassakaan.

    Meille tuli täi-varoitus lappu viime viikolla, niitä on samassa eskariryhmässä vielä missä Emil on. Kääk!
    Voit arvata että oon syynännyt Emilin pään joka päivä. :O
    Oon miettynyt jos laittaisi tilaukseen tämän;
    http://www.candyshop.fi/hiukset/shampoot/eco-kid-prevent-daily-shampoo.html

    Näytti kyllä olevan loppu just nyt, eli täi ongelmaa taitaa olla aika monessa paikkaa..
    Meillä ei ole koskaan vielä ollut täitä, vaikka näitä varoituksia on ollut joka pojan kohdalla milloin eskarissa ja koulussa. Ollaan siis vielä säästytty, mutta nyt kyllä jännään miten käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin...Isoveikka kertoi mulle eilen hämmästellen, että yhdellä pojalla oli varalippiksenä prinsessalippis. Yritin siinä sitten selittää, että poika varmasti tykkää prinsessoista eikä siinä ole mitään kummasteltavaa. Selkeästi aihe oli puhuttanut päiväkodissa, kun niin jäi pojan mieleen.

      Olen itse myös yrittänyt aina korjata, jos tulee puhetta "tyttöjen väreistä" tai muista tyttöjen jutuista. Mutta kaveripiirillä on kyllä sellainen voima, että siinä vanhempien hyvät tarkoitukset ovat valitettavasti vielä jonain päivänä toisarvoisia. Mutta jospa sitä ennen ehtisi istuttaa tietyt periaatteet syvälle? :)

      Okei...kaikenlaiset loiset ovat siis ihan tätä päivää päiväkodeissa?! Toivotaan että säästymme kaikki niiltä uhkasta huolimatta. Toi, että täit on samassa ryhmässä kuulostaa kyllä aika inhottavalta...Pidetään peukkuja, että säästytte!

      Poista
  3. Niin ja joka vuotinen varoitus on kuulemma myös kihomadot, näin infottiin tänään päiväkodin vanhempainillassa. Sitäkin uhkaa siis odotellessa! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just...Meidät säästettiin viime viikkoisessa vanhempainillassa kokonaan näiltä aiheilta ;)

      Mikähän siinä on, että loisia on taas tänä päivänä ihan yleisesti?

      Poista
  4. Samaa asiaa olen miettinyt, että miksi jo kovin pienet arvostelevat toistensa vaatteita. Minulla on ekaluokkalainen poika ja olen aina tykännyt värikkäistä ja retrotyylisistä lastenvaatteista. Poika pitää edelleen värikkäitä vaatteita, vaikkakin retrokuosisia ei enää kauheasti ole hankittu. Mutta tänäänkin koulussa hänellä oli päällä itsensä valitsema oranssi småfolkin paita. Ihanaa!
    Meidän neuvolantäti on pahinta laatua tuossa poika-tyttöväreissä, ikävä kyllä.Näköä testatessa hän sanoi tytölleni, että:"Tästä saat nämä poikien väriset taikalasit.".Lasit olivat siniset. Grr!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että poikasi uskaltaa ja voi vielä koulussakin käyttää omia mielivärejään, vaikka ne poikkeavat valtavirran sini-musta-harmaista "poikaväreistä".

      Voi noita neuvolantätejä...välillä tuntuu itselläkin, ettei ne ole ihan tästä maailmasta periaatteineen ja ohjeineen. Onneksi poikkeuksia kuitenkin löytyy.

      Aikuisistahan nuo asenteet tosiaan lähtevät, eikä siinä pieni värikylläisyyden ystävien joukko valitettavasti paljoa voi. Mutta ymmärtääkseni tämä joukko on kasvava - ja näkyvä! :) Ehkä viiden vuoden päästä tilanne on jo toinen.

      Poista
  5. Toi on kyllä niin hanurista, lapset osaavat olla tosi julmia! Meillä on kanssa värikkäitä vaatteita, toivottavasti ei haukuta päikyssä! Henkilökunta ainakin tykkää meidän tamineista, jos ei lapset ;)

    Isompi poika on steinerkoulussa, siellä saa onneksi pukeutua miten haluaa.

    Ja heipat vanhalle testiryhmäkaverille =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tulit lukijaksi!

      Lapset osaa olla julmia. Kyllä sen varmaan kuulisi lapselta, jos päiväkodissa haukuttaisiin vaatteista. Toivottavasti.

      Kiva kuulla, että on vielä paikkoja, joissa saa pukeutua oman tyylin mukaan :)

      Terveisiä myös teidän pikkuväelle! :)

      Poista
  6. Meidän koululainen pukeutuu edelleen värikkäästi ja herättää ilmeisesti sillä huomiota, mutta on ollut aina omia teitään kulkeva, joten en usko hänen koskaan pukeutuvan hahmovaatteisiin tai synkkiin väreihin. Tosin niitä en ostaisikaan...
    Täit ovat harmillisesti joka syksyinen vitsaus. Hankin jo tuota shampootakin ja muistan ekan varoituksen vuosia sitten nähdessäni aikamoisen arsenaalin kampoja ja shampoita, mutta onneksi olemme vielä noilta säästyneet.
    T: Vakilukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :)

      Kiva kuulla, että löytyy muitakin oman tiensä kulkijoita, jopa koululaisistakin.

      Taidan hankkia kamman ja shampoon seuraavalla apteekkikäynnillä. Jospa ne toimisivat vakuutuksen lailla!

      Poista
  7. Tuollainen vaatteiden kommentointi on kokemukseni mukaan nykyisin äärimmäisen harvinaista vielä päiväkodissa (olen lastentarhanopettaja). Nykyinen muoti on aikuisillakin paljon aiempaa sallivampi esim. miesten pukeutumisen suhteen että vaikuttanee lapsiinkin. Eli vähenemään päin on ollut vuosien mittaan enkä nykyisin enää moisia ole joutunut kuulemaan. Vuosi sitten eräs kommentti kuului jonkun muumipaidasta (mukamas liian vauvamainen).

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että salliva pukeutumisilmapiiri tarttuu pikkuhiljaa aikuisilta lapsille.

      Luulen, että tässä on vielä suuria eroja maamme eri kolkissa ja ihan perheittäinkin, miten suhtaudutaan värien käyttöön ja erilaisuuteen muutenkin.

      Sääli, jos muumipaita on liian vauvamainen päiväkoti-ikäiselle :( Miksi, oi miksi, lapsista pitää pukea pikkuaikuisia liian varhain?!

      Poista
  8. Olen myös lto ja meidän päiväkodissa ei ainakaan mun kuulteni ole kukaan kommentoinut toisten vaatteita. Tuntuu, että lapsia ei voisi vähempää kiinnostaa mitä kenelläkin on päällä. Oma pojan kohdalla ekaluokalla loppui Benettonin paitojen käyttö, koska poikaa haukuttiin homoksi...

    Täiden ja kihomatojen lisäksi päiväkodissamme jyllää märkärupi. Tekstiilisaneeraus ja kertakäyttökäsipyyhkeet käytössä, roolivaatteet yms. poissa käytössä. Tällaista arkea...

    Riikka

    VastaaPoista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)