5 vuotiaan murrosikä

Poika on aina ollut temperamenttinen. Hän on jääräpäinen ja aina oikeassa. Vanhempien ehdotukset ovat tuhoon tuomittuja oli sitten kyseessä vaatevalinta, tv-ohjelma tai seuraava leikki. Aina pitää olla joka paikassa ekana. Pikkuveli on pääsääntöisesti tiellä ja häntä on syytä töniä pois alta ja muutenkin ojentaa. Uutuutena on tullut haukkuminen: äiti on ihan tyhmä ja kakka (kun laittoi taas jäähylle). Äitin pitäisi mennä itse jäähylle. Minuahan eivät aikuiset määräile! Juoksee pois ja kiipeää kellarin katolle mököttämään.

Normaalit iän mukaiset minuuttimäärät jäähyä eivät tunnu oikein missään. Saattaa lauleskella jäähyllä ollessaan tai nimitellä äitiä, kuten yllä kuvailin. Pidempi, heti perään toistettu jäähy tai takavarikoitu lelu saattaa jo tuntua pienessä mielessä ja sitten ulistaan väärinymmärrettynä marttyyrinä...

Murrosikääkö? Ei, tämä on herra 4,5 v (marraskuussa 5 v). Uhmaikää tämä ei voi enää lapsen iän huomioon ottaen olla, ja sekin vaihe meillä kyllä on eletty...Välissä oli surkuhupaisan lyhyt seesteisempi jakso, mutta nyt taas rytisee...

Pahinta tässä on se, että tämä on geeneissä. Kysyin itse 5-vuotiaana äidiltäni, miksi hän on sitten hankkinut lapsia, jos ei jaksa heidän kanssaan olla! Aikamoista viisivuotiaan suusta vai mitä. Olin aivan kauhea tuossa iässä ja neuvolantädin ainoa lohtu vanhemmilleni oli, että kyllä se menee ajan kanssa ohi ja sitten lapsella on ehkä helpompi murrosikä. No, niin olikin, mutta mitä se siinä kohtaa lämmitti, kun viidenvanha aukoo päätään kaiket päivät ja uuvuttaa vanhemmat täysin.

Kuinkahan kauan tätä kestää? Onko muilla kokemuksia vastaavasta 5 v murkusta?

Huomaan muistuttavani yhä useammin pojalle jonkun vääntösession aikana "Minä olen aikuinen, sinä olet lapsi. Minä päätän täällä." Hän saattaa kallistaa päätään, siristää silmiään ja hymyilee kettumaisen viekkaasti. Niin raivostuttavaa! Yritä tässä sitten olla vielä provosoitumatta...

Olen helpottunut siitä, että poika aloittaa elokuussa osaviikkoisena päiväkodin. Uskoisin sen olevan oikein opettavainen kokemus hänelle, kun on parina-kolmena päivänä viikossa ikäisessään tai vuotta vanhempien seurassa. Saa vastusta leikeissä ja jokapäiväisissä touhuissa. Joutuu olemaan tokana ja viimeisenäkin.

Leikkiseura ja ryhmä on  myös iso plussa tähän kovin leikkikaveriköyhään arkeemme. Luulen pojan nauttivan ohjatusta toiminnasta ja touhuamisesta kavereiden kanssa, sillä on varsin sosiaalinen tyyppi ja kyläilee mielellään ja juttelee helposti vieraillekin (aikuisille). Ehkäpä tämä kaikki vähentää lopulta huonoa käytöstä kotonakin. Alussa tietysti mennään takapakkia, kun on muutosvastarintaa ja -stressiä, mutta jatkossa toivottavasti kiitos seisoo!