Mitattu, punnittu ja kommentoitu

Tänään kärräsimme pikkuveikan neuvolaan 2-vuotistarkastukseen. Käynti piti olla vasta ensi viikon lopulla kesken kuumimpien synttärivalmistelujen, mutta eilen th soitti ja kysyi, sopisiko muuttaa aikaa. No, meillehän sopi paremmin kuin hyvin, kun tälle päivälle ei ollut muutakaan ohjelmaa :)

Parasta oli, että meidät vastaanotti ihan ensimmäinen th, joka oli esikoisen ekana neuvolantätinä (anteeksi, jos käyttämäni termi jotakuta häiritsee) tällä paikkakunnalla aikanaan. Tykkäsimme tästä th:sta kovasti, mutta hän siirtyi pian kouluterveydenhoitoon. Nykyinen oma terveydenhoitajamme on...noh...teennäinen lässyttäjä, jonka seurassa lapsikin selvästi tuntee olonsa vaivautuneeksi. Äidistä puhumattakaan. Lääkäreitä tämä täti jännittää ihan tosissaan ja istuttaa lapsia vaippasillaan (myös talviaikaan) odotushuoneessa vartomassa, milloin herra/rouva lääkäri suvaitsee ottaa vastaan.

Mutta tämän päiväinen käynti oli siis oikein mukava. Pikkuveikkakin alkaa olla jo miehen mitoissa! Pituutta on jo 93,2 cm ja painoa kerätty 13,7 kg. Isoveikka ei halunnut jäädä sivuun neuvolakäynnistä ja supliikkimiehenä puhui vastaavat tutkimukset itselleenkin. Hänen tuloksensa olivat 117 cm ja 23 kg. Ikää on tosiaan vasta 4,5 vuotta, mutta koska me vanhemmatkin olemme pitkää sorttia (184 ja 180), eihän noista pojistakaan voi pygmejä tulla! ;) Isoveikan pituusennuste on 187-190 cm. Pikkuveikka saa oman ennusteensa vuoden kuluttua 3-vuotisneuvolassa.

Terkka kurkisti pikkuveikan suuhun, ilmeisesti laski hampaat :) Yritti myös jututtaa eläinkirjan avulla ja teetti palikkatornin. Kaikki meni ok. Puhetta ei juuri kuultu, eipä pikkikselle jää suunvuoroa kotonakaan. Yksittäisiä sanoja tulee toisinaan, mutta mitään lauseentapaista ei ole vielä käytössä. Kuulemma ihan yleistä 2-vuotiailla. Vasta 3-vuotiaan odotetaan puhuvan lausein. No, minusta tämä vähäinen puhe tuntuu hieman oudolta ja välillä aina mietin, että onko normaalia. Isoveikka puhui lausein jo reilun vuoden ikäisenä (mikä on toki tosi varhaista, tiedän). Ei tietenkään pitäisi vertailla. Tämä taas alkoi liikkumaan isoveljeään varhemmin ja on paljon ketterämpi. Yksilöitä kaikkinensa.

Vesirokkorokote otettiin taas puheeksi ja tajusin unohtaneeni koko asian ja sen, että sain siihen reseptinkin talvella 1,5 v ja 4 v yhteisessä lääkärineuvolassa. En osannut silloin päättää, ottaako vai jättääkö ja sitten koko juttu unohtui. 80 euroa maksaisi rokote per nenä. THL suosittaa yhtä annosta ja se neuvolassa tänä päivänä annetaan, mutta maahantuoja suitsuttaa kahden annoksen nimeen. Terkka ihmetteli tätä ja kertoi aiheesta tulevan myöhemmin lisätietoa. Oletteko ottaneet/ottamassa lapsillenne vesirokkorokotetta? Olisi kiva kuulla pohdintaa aiheesta.

Bussilla kulkiessamme on sattunut jos jonkinmoista tilannetta sanavalmiin ja kovaäänisen esikoisen kanssa. Ja hän tosiaan puhui lausein jo 1,2 v iässä. Nyt on ollut pitkään melko rauhallista tällä saralla, mutta usein hän silti etsii itselleen bussissa ja pysäkillä sopivan vieruskaverin, jolle alkaa jutustella niitä näitä omasta (ja perheemme...) elämästä. Onneksi nämä matkaseuralaiset ovat yleensä vanhempaa väkeä ja suhtautuvat positiivisesti pieneen pulisijaan. Onpa poika kerran tienannut itselleen kaksieuroisen, kun pelasti iloisella seuranpidollaan yksinäisen sedän päivän :)

Tänään olin juuri palaamassa leimaamasta bussikorttejamme kuljettajan luona ja istahdin bussin keskiosaan pikkuveljen ja rattaiden viereen, kun kuulin takaani kovalla ja kirkkaalla äänellä: "Sulla on TOSI pitkä nenä ja se on vähän eri värinen kuin meillä muilla!" Poika oli aloittanut keskustelun iäkkään, miespuolisen (luojan kiitos!) vieruskaverinsa kanssa...Voitte arvata, että halusin porautua bussin lattian läpi siinä paikassa. Onneksi tämä mies oli heti juonessa mukana, eikä loukkaantunut. On kuulemma tehnyt työuransa opettajana, joten on varmasti kuullut paljon pahempaakin. Siinä sitten jutusteltiin yhtä ja toista matkan aikana.

Tämä pitkästä aikaa sattunut episodi pisti kuitenkin miettimään. Olisi varmaan aika selittää perusteellisesti pojalle, että ihmiset eivät pidä siitä, että heidän ulkonäköään kommentoidaan ääneen. Hän täyttää kuitenkin marraskuussa viisi ja alkaa olla jo isompi lapsi.

Pakko vielä kertoa yksi kommenttitilanne parin vuoden takaa kesältä. Bussissa istui ehkä lukioikäinen tyttö melko niukassa vaatetuksessa, lyhyt vatsan paljastava narutoppi ja mikrosortsit. Poikani katseli tyttöä tuumaillen ja sanoi sitten kuuluvalla äänellä ja hihitellen: "Äiti, tuo täti on melkein pippelpaavona!" Voi luoja, että hävetti. Tuo termi on siis suvun vanhempien ihmisten käyttämä hyväntahtoinen ilmaus alasti juoksentelevasta poikalapsesta. Mutta eivät sitä varmasti kaikki, varsinkaan nuoremmat, tunne ja vaikka tuntisikin, niin silti...huh. Tuijotin ikkunasta ulos naama punaisena ja yritin selittää hyyyvin hiljaisella äänellä pojalle, miksi niin ei pidä sanoa kenellekään vieraalle.

Kommentoivatko omat lapsesi isoon ääneen ihmisiä ja asioita? Itse olen kuulemma ollut ihan samanlainen kommentaattori aikanaan ja saattanut vanhempani häpeään kerran jos toisenkin. Oi tätä periytyvyyden riemua! ;)