sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Koululaisen hankinnat osa A: reppu


Lego Ninjago / BR Lelut




Saurus / Reipastuote 


Miram / Reima



Burton / Prisma


Heinäkuu käännähti jälkipuoliskolleen ja ne aurinkoiset päivät, joita jäävät sateisten päivien väleihin, tuntuvat kumman kuulaille. Syksykö se jo tekee tuloaan?!?

Joka tapauksessa isoveikan lähestyvä koulunalku on alkanut kummitella mielessäni ja siihen liittyvät hankinnat tuntuvat yhtäkkiä ajankohtaisilta. Minulla on selvästi ollut liikaa aikaa ajatella ikkunanpesun ja muiden kotihommien lomassa, kun pojat ovat olleet viikonlopun mökkeilemässä isovanhempien kanssa.

Mitä pieni ekaluokkalainen tarvitsee? No, ainakin repun ja sisäkengät. Tässä ensimmäisessä kouluvarustepostauksessa pohdiskellaan reppuja ja seuraavassa paneudutaan sitten koululaisen sisäjalkineiden maailmaan. Luultavasti jännittynyt äiti myös tilittää tuntojaan. Varokaa vaan.

Ensin pitää tietysti miettiä, millainen on kunnollinen koulureppu. Hyvä koulureppu on:
  • Ergonominen ja oikeankokoinen
  • Kestävä ja helposti avattava
  • Taskuilla varustettu
  • Lasta miellyttävästi kuvioitu/miellyttävän värinen

Hypistelin jo aiemmin kesällä Jesper Juniorissa Legon reppuja ja meinasin pudottaa silmät päästäni: 80 euroa lapsen koulurepusta! Ovathan nuo Ninjago- ja Chima-kuvin kuorrutetut suosikkireput hienoja, mutta kyllä tuollainen summa on liikaa koulurepusta. Vai onko? Minusta on. Kuten varmaan arvaatte,  Ninjago-reppu olisi isoveikan oma tämänhetkinen suosikki. Onko teillä kokemusta Legoreppujen kestävyydestä ja käyttöominaisuuksista?

Reilu vuosi sitten keväällä ihastelin Reipastuotteen reppuja Lapsimessuilla. Vahvoja, huolella tehtyjä ja ergonomisia reppuja tyylikkäillä kuva-aiheilla kohtuuhintaan (40 eur). Eikä kuitenkaan ihan sitä markettien/urheilukauppojen perusvalikoiman näköistä. Sauruksen lisäksi pidin liskokuvioisesta. Pojan mielipidettä näihin Reipasreppuihin en ole vielä selvittänyt.

Reimakin valmistaa reppuja. Reimashopissa on tällä hetkellä edellisen kauden reppuja puoleen hintaan ja lisäks pari mallia syksyn uutuusreppuja. Ekaluokkalaisen kokoista uuden malliston reppua ei valikoimassa vielä näy. Reiman repuista olen lukenut hyviä käyttökokemuksia, mutta repun simppeli ulkonäkö ei taida kelvata hahmokuviin viehtyneelle isoveikalle.

Ja sitten on tietysti markettien ja urheilukauppojen laaja valikoima monenmoisia koulureppuja, joiden hinta lähtee parista kympistä ja ulottuu lähelle himoitun Legorepun hintaa. Trendikästä Fjällräven Kånkenia isoveikka ei vielä osaa haluta, enkä kyllä oikein tykkää sen pehmustamattomista olkaimista, vaikka muuten Kånkenin värit ovatkin herkullisia ja klassinen muotoiltu miellyttää. Maastokuosisen Burtonin laitoin yhdeksi kuvaksi, kun isoveikka mainitsi jossain vaiheessa maastokuvion miellyttävän.

Myönnetään: stressaa. Pelkään, että repun hankkimisesta muodostuu laajamittainen ja tuskallinen operaatio, joka jää liian viimetippaan. Järki ja tunteet taistelevat pojan mieltymysten ja äidin tavoitteiden välillä. Ensimmäinen koulureppu on iso juttu, jonka muistaa yleensä aikuisenakin, joten ihan vähäpätöisestä ostoksesta ei ole kysymys. Muttei nyt vaan menisi liian vakavaksikaan tämäkään asia.

Joko teillä on katseltu reppuja? Millaiset ovat lasten suosikkeja? Paljonko koulureppu saa maksaa?

Aurinkoa alkavaan viikkoon toivotellen,

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! - bloggari

5 kommenttia:

  1. Jätin vuosi sitten repun hankinnan niin viime tinkaan, että vahingosta viisastuneena hankin Reiman Otran jo hyvissä ajoin. Tosin viime vuotinen Ticketkin pelittää vielä. Tänä kesänä pisteet Reimalle siitä, että reppuja on saatavissa tähän aikaan vuodesta ja myös uutta mallistoa ei ole jätetty viime tinkaan niin kuin viime vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin sun vuodentakaista postausta aiheesta tätä omaani kirjoittaessa ja siitä itseasiassa havahduin, että täytyy alkaa nyt toimia näiden kouluhankintojen kanssa. Ettei jää viimetippaan.

      Huomasin itsekin viime kesänä, että reput tulivat reimashoppiin liian myöhään ehtiäkseen tulla valituiksi lapsen koulu- tai päiväkotirepuiksi. Onneksi tänä vuonna ovat ajoissa. Otra vaikuttaa oikein hyvälle valinnalle :) Meillä vaan vielä kaivataan sitä hahmoreppua...

      Poista
  2. Mä/me ei osata päättää minkälainen reppu hankitaan. Ollaan katsottu Anttilan Star Wars reppua, br-lelun spider man -reppua. Xxl:n valikoimassa oli supermies -reppu (tosin koosta en tiedä kun livenä ei oo nähty ja netistä ei selvinnyt). Tuo reipastuotteen reppu onkin kiva. Täytyy pojan kans katsella niitäkin.

    Mä niin muistan mun ekan repun. Itse valitsin ja ekana päivänä jo kadutti. Se olikin väärän värinen. Muilla tytöillä oli pinkki ja mulla punainen. Eikä se hepan kuvakaan ollut niin hieno kuitenkaan. Ekan luokan sen kans kuljin kuitenkin. Se mietityttää että mikä reppu olisi mieluinen koko vuoden. Kun ei tiedä mitä kavereille on hankittu.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan se Anttilan Star Wars reppu sama kuin Cittarin? Sellainen musta-harmaa, jossa on edessä Darth Vader miekka kädessä? Kuvasto tuli postissa tänään ja isoveikka pongasi heti tämän repun. Ja myös sen sinisen Avengers repun, jonka hän tietysti äidin kauhuksi valitsee ;) Mutta tosi kiva, että marketeista saa kohtuuhinnalla näitä ilmeisen suosittuja hahmoreppuja (vrt. Legon reput). Taidamme tehdä lähipäivinä retken Cittariin/Anttilaan.

      Tuota minä juuri pelkään: että lapsi valitsee repun, joka ei sitten "kelpaakaan" koulussa. Reppu ostetaan kuitenkin koko vuodeksi. Reppu olisi oikeasti viisainta hankkia vasta ekan koulupäivän jälkeen, mutta eihän niin kai voi tehdä. Ja mahtaisiko olla enää vaihtoehtojakaan jäljellä siinä kohtaa.

      Minun eka reppuni oli myöskin punainen ja siinä oli Peukaloinen Martti hanhen selässä (Nils Holgersson). En muista, että valintani olisi kaduttanut koulun alettua (vaikkei se kaikkein tyttömäisin kieltämättä ollutkaan) tai että kaikilla muilla olisi ollut pinkki reppu. Meillä maalla taisi monella muullakin olla se ihan peruspunainen reppu. Heppareppuja taisi olla useammalla kaverilla. Penaalissa piti olla mahdollisimman paljon lokeroita pikkutavaroille :)

      Poista
  3. Mun eka reppu oli vihreä Leijonakuninkaan Simba reppu. Käytin kyllä samana vuonna myös mulla jo päivähoidossa ollutta pinkkiä/kukallista reppua.

    Meillä pojalla kerhoreppu on tummansininen Ticketin tähtireppu, samantyylistä vois ajatella kouluun. Mun paras reppu (pojilla käytössä) on ollu Jansportin reppu pehmustetuilla olkaimilla. Muistan, et itse olisin eniten tykänyt pehmustetuista olkaimista ja siitä, et repun olis saanut mahasta kiinni klipseillä.

    VastaaPoista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)