maanantai 7. joulukuuta 2015

Pikainen Reimavinkki!



Heips! Palattiin juuri pikkuveikan kanssa joululahjaostoksilta ja huomasin sähköpostista, että Lekmerissä on Reiman tuotteet 50 % alessa! Nyt kannattaa toimia, jos on toiveissa jotain Reimaa tälle talvelle (tai vaikka seuraavallekin). Tämä Lekmerin joulukalenterin luukkutarjous on voimassa vain huomiseen 8.12. klo 9 saakka.

Näiden loputtomien kurakelien kellistämänä tilasin pikkuveikalle sammaleenvihreän Reima Vacalis haalarin (kuva Lekmer) jollainen meillä oli punaisena ja irtovuorisena versiona käytössä vielä vuosi sitten ja myytiin sittemmin pieneksi jääneenä eteenpäin. Olen kehunut moneen kertaan näitä Reiman "pitkittyneen välikauden" kevyttoppatuotteita Taag takkia ja Vacalis haalaria - ne vaan toimivat näissä nykyisissä muka-talvissa erinomaisesti ja pakkasten kiristyttyä ne voi siirtää kauppavaatteiksi, jolloin lasten ei tarvitse hikoilla ostoksilla.

En tykkää maksaa postikuluja, kuten ei varmaan moni mukaan verkkoshoppailija. Niin piti sitten nytkin saada satanen täyteen, että paketti liihottelee meille "ilmaiseksi". Tilata täräytin isoveikalle talvikengät vuoden päästä paukkuville pakkasille (tai läiskyvälle loskalle), vaikka olen pyhästi luvannut, etten enää kenkiä jemmaile. Tuon pojan jalankasvu on hidastunut nyt siinä määrin, että pyörsin lupaukseni ja hankin pitkästä aikaa ostohuumaan heittäydyttäni puoleen hintaan erikoisvahvat Reimatec+ Deneb talvikengät . Valitsin kengät  1-2 numeroa isommassa koossa kuin nyt on käytössä.

Samaan pakettiin klikkasin vielä jotain meille ihan uutta: kokeilen myös uudenlaista fleecekauluria meidän koululaiselle, joka ei saa (tai viitsi laittaa) itse tarralla kiinnitettäviä kaulureita kunnolla takin kauluksen alle, eikä suostu edes kokeilemaan perinteisiä (lue: kutittavia) villakaulureita. Tähän saakka on menty ohuella tuubihuivilla, mutta ei se riitä pakkasilla. Legolla on pään yli vedettävä fleecekauluri, jonka toimivuutta odotan mielenkiinnolla. Tämä tuote on normaalihintainen ja on siis merkiltään Lego, eikä Reima.

Oletteko te tarttuneet joulukalenteritarjouksiin? Miten te suojaatte lapsen kaulan talvella?

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

2 kommenttia:

  1. Käytetään pääasiassa tuubihuivia tai trikoista kauluria. Ei kutita eikä ole paksu takin kauluksen alla. Tosi pakkasella, jos niitä tulee, on silkkivillainen aluskypärä. Suojaa sitten kaulan ja niskan hyvin.

    Kalenteritarjouksista olen tilannut itselleni Mainio tunikan ja pojalle Silverjunglen punaraitaisen tähtipaidan.

    Lekmerin tarjous kuulostaa liian hyvältä. En nyt taida uskaltaa katsoa...

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä munkin pitää vaan alkaa luottaa tuubihuiviin, ainakin näillä alkutalven keleillä. Ja ehkä pitäisi myös ymmärtää se, että vaikka oma kaula ja niska ovat varsin herkkiä kylmälle ja käytän kaulahuivia melkein kesät talvet, ei lapsilla tilanne ole välttämättä samanlainen.

      Pakkasilla meillä on aina ollut pojilla tarroilla suljettavia fleecekaulureita ja nyt on uusi tilanne, kun koulussa sen kunnolliseen pukemiseen ei tietenkään saa apua kuten vielä eskarissa.

      Silkkivillainen aluskypärä tai kauluri kuulostaa oikein hyvältä ratkaisulta, mutta tälle pojalle ei saa mitään villaa sisältävää ihoa vasten. Yhdistelmä silkki-villa on tosin vielä kokeilematta. Itselläni on merinovillakauluri ja se on lempparini :)

      Tuo Lekmerin tarjous oli onneksi voimassa vain hetken, mutta vartus vaan, kun Reiman talviale alkaa ;)

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)